keskiviikko 31. joulukuuta 2014

räiskettä ja pauketta

Eli mahtavaa Uutta Vuotta 2015 kaikille ihanille lukijoille! Tietäköön uusi vuosi meille kaikille haaveiden toteutumista ja pitkää pinnaa, ainakin kanssaraksaajille :) Mekin siis toivottavasti saamme kutsua itseämme raksaajiksi vuonna 2015. Toiveena olisi saada maatyöt käyntiin viimeistään syksyllä ja talo ennen talvea säältä suojaan. Katsotaan miten käy ;)

Takkatulesta emme saa nauttia varmaan kun vasta vuonna 2016, mutta fiilistellään silti tällä kuvalla :)

Kuva Pinterest
Seuraavana ajatuksena on bloggailla lattiamateriaaleista. Lisäksi kirjoittelen arkkitehdin valinnasta, joka nytkähti tänään sen verran eteenpäin, että ehkä kohta on jotain tiedotettavaa ;)

tiistai 30. joulukuuta 2014

huonekortit

Kirjoittelinkin jo täällä tuottoisasta Lahden matkastamme, jonka aikana saimme kirjoiteltua huonekortit tulevaa arkkitehtiamme varten. Olipas muuten hyödyllistä kirjoittaa ajatuksia paperille!

Tässä siis hieman avattuna, mitä ajattelemme tulevan kotimme tilojen kooksi ja materiaaleiksi karkealla tasolla. Nämä voisi viedä paljon pidemmällekin, mutta tällä tasolla varmasti auttavat arkkitehdin ainakin alkuun luonnosten teossa.

PÄÄRAKENNUS

OLOHUONE
Koko: 15m2 Avara, valoisa
Huonekorkeus: 2,5m (tai ehkä korkeampi?) ja nousee katonmyötäisesti esim 4m
Yhteys: ruokailutilaan ja tv-huoneeseen
Ikkunat: lattiatasosta n. 2,2-2,3m korkeat, upotettu smyygeihin? Kiinteät
Ovet: ulos?
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattu, 1 tehostetapettiseinä?
Lattia: laminaatti tai betoni
Valaistus: epäsuora
Kiintokalusteet: Takka, hissillinen, kolmeen suuntaan näkyvä, rapattu
Kalustus: Sohva ja muutama nojatuoli

KEITTIÖ

Koko: 12-15m2
Huonekorkeus: 2,5m (tai ehkä korkeampi?) ja nousee katonmyötäisesti esim 4m
Yhteys: ruokailutilaan, ovi ulos?
Ikkunat: lattiatasosta n. 2,2-2,3m korkeat, upotettu smyygeihin? Kiinteät
Ovet: ulos?
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattu/laatoitus/muu käsittely
Lattia: laminaatti tai betoni
Valaistus: epäsuora + kolme valaisinta saarekkeen päälle
Kiintokalusteet: I tai L-muotoinen, leveä saareke

RUOKAILUTILA

Koko: 10-12m2
Huonekorkeus: 2,5m (tai ehkä korkeampi?) ja nousee katonmyötäisesti esim 4m
Yhteys: keittiöön, olohuoneeseenIkkunat: lattiatasosta n. 2,2-2,3m korkeat, upotettu smyygeihin? Kiinteät
Ovet: (liuku)ovi ulos?
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattu
Lattia: laminaatti tai betoni
Valaistus: epäsuora + valaisin ruokapöydän ylle

TV-/ELOKUVAHUONE

Koko: 10m2
Huonekorkeus: n. 2,5m
Yhteys: olohuoneeseen
Ikkunat: 1 normaalikokoinen upotettuna smyygiin, ei lattiatasoon. Kippi-ikkuna tai tuuletusikkuna
Ovet: pariovi lasia
Katto: kyproc-levy (valkokangas upotettuna, tykki)
Seinät: maalattu & tehostetapettiseinäLattia: laminaatti tai betoni
Valaistus: epäsuora, seiniltä, himmennettävät
Muuta: Pimennettävä, mahdollisuus muuttaa käyttötarkoitus

MAKUUHUONE (aikuisten)

Koko: 12m2
Huonekorkeus: min 2,5m
Ikkunat: ? Ehkä kippi-ikkuna tai tuuletusikkuna upotettuna smyygiin. Hyttysverkko.
Ovet: 1 äänieristetty? Ulos?
Yhteys: ? Lähelle kodinhoitohuone, vaatehuone ja kylpyhuone
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattu & tehostetapettiseinä
Lattia: laminaattiValaistus: epäsuora, yöpöytien päälle roikkuvat valaisimet?
Kiintokalusteet: ei, tv-pistoke
Muuta: tilat 160cm parisängylle, yöpöydille ja päiväpeiton sekä koristetyynyjen säilytyskalusteelle, ei kiinteitä kaapistoja, ei nojatuolia tai lipastoja. Sängyn vastakkaiselle seinälle tv.

MAKUUHUONEET (lasten) 2 kpl

Koko: 10m2
Huonekorkeus: min 2,5m
Ikkunat: 1 normaali ikkuna upotettuna smyygiin, tuuletusikkuna hyttysverkolla
Ovet: 1
Yhteys: ? Lähelle kodinhoitohuone, vaatehuone ja kylpyhuone
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattuLattia: laminaatti
Valaistus: kattovalaisin
Kiintokalusteet: 2/3krt korkea vaatekaappi
Muuta: tilat nukkumiselle, koulupöydälle ja leikille

ETEINEN

Koko ?
Huonekorkeus: min 2,5m
Ikkunat: ? Ulko-oven viereen kiinteät korkeat ikkunat?
Ovet: ulko-ovi
Yhteys: arki-eteinen, olohuone? Pikku wc?
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattu / tapetti?
Lattia: laatta tai betoni
Valaistus: epäsuora/ seinävalaisimet/useita kattovalaisimia?
Kiintokalusteet: liukuovikaapistot
Muuta: Eteisestä avarat näkymät mahdollisesti olohuoneeseen.

ARKIETEINEN

Koko: ?
Huonekorkeus: min 2,5m
Ikkunat: 1
Ovet: ulko-ovi ja liukuovi
Yhteys: eteiseen, lähellä keittiötä (--> kauppakassit)
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattu
Lattia: laatta
Valaistus: kattoplafondit/kiinteät led-valaisimet. Paljon valoa!
Kiintokalusteet: kurasyöppö, vähintään 1 seinä kaapistoja
Muuta: Pääasiallinen sisäänkäynti lapsille ja tullessa harrastuksista tai ulkoilemasta. Helpottaa arkea. Paljon naulakkotilaa, penkki, lipasto tms jossa laskutaso, penkin alle tai hyllyyn helppoja koreja pipoille, hanskoille jne, paljon kaappitilaa (liukuovet?) Kurasyöppö ja käsisuihku oven viereen. Rättipatteri.

KODINHOITOHUONE

Koko?
Huonekorkeus: min 2,5m
Ikkunat: ?
Ovet: 1 sisäovi, ulko-ovi
Yhteys: vaatehuone, lähelle makuuhuoneet
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattu
Lattia: laatta
Valaistus: epäsuora valaistus kaappien päälle, kattoplafondit/kiinteät led-valaisimet paljon valoa!
Kiintokalusteet: kaapistot likapyykeille, liinavaatteiden ja pyyhkeiden säilytykselle. Taso viikkausta & mahdollista mankelia varten.
Muuta: Tarkoitettu puhtaan ja likaisen pyykin käsittelyyn. Pesukone, kuivausrumpu, tilaa kuivaustelineelle, paikka silitykselle (irtolauta ja rauta).

VAATEHUONE

Koko: 10m2
Huonekorkeus: min 2,5m
Ikkunat: ?
Ovet: liukuovi
Yhteys: kodinhoitohuone, lähelle makuuhuoneet
Katto: kyproc-levy
Seinät: maalattu
Lattia: laminaatti
Valaistus: epäsuora valaistus kaappien päälle, kattoplafondit/kiinteät led-valaisimet paljon valoa!
Kiintokalusteet: paljon roikkotilaa, tila Ikean lipastolle, meikkipöytä? Peili.

WC

Koko: n. 2m2
Huonekorkeus: min 2,5m
Ikkunat: ei pakollinen
Ovet: 1 sisäovi
Yhteys: eteinen?
Katto: kyproc-levy
Lattia: laatta/betonijäljitelmä
Seinät: laatta & betonijäljitelmä
Valaistus: ?
Kiintokalusteet: seinäkiinnitteinen wc, allaskaappi, peili/peilikaappi

KYLPYHUONE

Koko:?
Huonekorkeus: min 2,5m
Ikkunat: ?
Ovet: 1 sisäovi
Yhteys: lähelle makuuhuoneet
Katto: kyproc-levy/paneli
Lattia: laattaSeinät: laatta
Valaistus: epäsuora valaistus kaappien päälle, kattoplafondit/kiinteät led-valaisimet paljon valoa!
Kiintokalusteet: 2 lavuaaria ja allaskaapit, peili/peilikaapit, seinäkiinnitteinen wc, suihkunurkka & ovet, amme?
Muuta: unidrain tai vastaava, suihkun sekoittaja integroituna, sadesuihku kattoon integroituna


SAUNARAKENNUS

VILPOLA/PUKUHUONE/VIERASHUONE

Koko: n.12m2
Huonekorkeus: 2,5m
Kulku: suihkuhuoneeseen, ulos
Ikkunat: tavalliset
Ovet: ulko-ovi, huurrelasiväliovi
Katto: paneeli
Seinät: maalatut
Lattia: laatta
Valaistus: ledspotit
Kiintokalusteet: kaminavaraus?
Muu kalustus: Vuodesohva, lipasto, tv, pieni jääkaappi

SUIHKUTILA

Koko: 4m2
Huonekorkeus: 2,5m
Kulku: pukuhuoneeseen, saunaan, ulos terassille/paljulle?
Ikkunat: 1 pieni?
Ovet: huurrelasiväliovi, lasiovi saunaan
Katto: paneeli
Seinät: laatoitettuLattia: laatoitettu
Valaistus: ledspotit, himmennettävät
Kiintokalusteet: 2 suihkua, wc-pönttö & pieni käsienpesuallas (erotettuna seinämällä suihkutilasta)

SAUNA

Koko: 5m2
Huonekorkeus: 2,5m
Kulku: suihkutilaan
Ikkunat: 1 leveä, matala
Ovet: lasiovi
Katto: paneeli
Seinät: paneeli
Lattia: laatta
Valaistus: valokuitu, siivousvalo?
Kiintokalusteet: puu- ja sähkökiuas, vastakkaiset lauteet/U-laude?
Muuta: kaiuttimet lauteiden alle

AUTOKATOS & VARASTO


Tilat kahdelle autolle (tilavasti), polkupyörille (4). Varasto n. 10m2. Viileä varastotila?


Siinähän sitä oli :) Tämäntyyliseltä meillä voisi siis ehkä näyttää puolentoista vuoden päästä :)


Kuvat Pinterest
PS. Jos kiinnostaa, niin lisää kuvatunnelmia löytyy Pinterestistä www.pinterest.com/kotitunteella

lauantai 27. joulukuuta 2014

ihania ihmisiä

(Julkista) bloggaamista on takana reilu kuukausi ja jo nyt olen saanut nauttia bloggaamisen ihanista puolista. Ja se ehdottomasti ihanin asia on ihmiset. Ne ihmiset, jotka kommentoivat. Ihmiset, jotka neuvovat. Ja ihmiset, jotka jaksavat lukea jorinoitani aina uudestaan, vaikka eivät kommentteja jättäisikään.

Nämä asiat ovat ihania, mutta olin osannut varautua lämpimiin tunteisiin, joita kommentit ja uudet lukijat bloggaajissa synnyttävät. Mikä minut yllätti, oli se, miten voimakkaasti ihmiset voivat samaistua tilanteeseemme. Jopa niin voimakkaasti, että kutsuvat meidät, täysin vieraat ihmiset, kotiinsa saamaan ideoita ja kuuntelemaan kokemuksen syvää rintaääntä rakennuttamisesta. Näin siis kävi, kun sain meilin ihanalta Pauliinalta, joka oli perheineen muuttanut vähän aikaa sitten upouuteen Siklataloon. Pauliina kirjoitti, että he olivat miehensä kanssa painineet hyvin samankaltaisten ajatusten kanssa rakennuttamista suunnitellessaan ja siksi avaavansa kotinsa ovet meille mielellään, jos haluaisimme tulla katsomaan heidän tekemiään ratkaisuja.

Tänään aamupäivällä sitten tartuimme kutsuun ja hurautimme vierailulle. Ja miten kauniiseen kotiin saavuimmekaan! Tiukkoihin neliöihin oli saatu mahtumaan kiva keittiö, tilava ruokailutila, avara olohuone, neljä makuuhuonetta, kylpyhuone saunoineen ja kodinhoitohuone. Ja kaikista kivointa oli, että talo oli poikkeava niistä kaikista suorakulmioista ja rakennettu L-muotoon. Olimme suunnitelleet vain piipahtavamme kylässä, mutta mukavassa seurassa, yhteisistä mielenkiinnoista (lue: rakentamisesta) puhuessa vierähti puolitoista tuntia :) Asiaa ei yhtään haitannut, että heillä on samanikäiset lapset, joten lasten viihtyminenkin oli taattu.

Taskuun jäi paljon ideoita, huomioonotettavia asioita, varoituksia ja kannustusta. Ja kontakti ihaniin ihmisiin :) Mahtavaa vieraanvaraisuutta ja kanssaihmisten tukemista. Kiitos!

Jäipä vierailusta muutama sisustusideakin kytemään. Meidänkin eteistä voisi kaunistuttaa muutama tällainen seinämallinen Latva-naulakko. Kaunis ja käytännöllinen!

Kuva Finnish Design Shop

Pääsin näkemään livenä myös sen maton, josta kirjoitin täällä. Lyde, Seuraava talo-blogista, osasi kertoa, että se on Linie Designin Asko. Ihana oli!

Kuva Länna möbler


palju

Ulkona on vihdoin täysi talvi, mutta mitä tämä täällä pohtii? No tulevaa pihaa tietysti! Tai ei edes pihaa, vaan pihalle tulevia elementtejä, eli tarkemmin sanottuna paljua :)

Pääsimme pitkästä aikaa paljuun äitini mökillä. Palju on aivan ihana asia, ja ainakin miehelleni on ollut itsestäänselvää, että tulevalta pihaltamme moinen löytyy. Paljua pohdittiin jo nykyisenkin asunnon pihalle, mutta enpä usko, että naapurit olisivat ideaa kannattaneet, meiltä kun ei löydy omaa vesimittaria ;)

Paljuissa riittää valinnanvaraa. Oikeastaan tärkeintä olisi alkuun miettiä, mitä ominaisuuksia omalta paljultaan vaatii. Kaipaako pihalle modernia poreallasta? Vai haluaako altaan, jossa vain istuskellaan? Haluaako pistää veteen puhdistusaineita vai vaihtaako veden usein? Miten muuten puhtaanapidon kanssa (altaan pinnoite)? Haluaako valaistusta? Perinteinen tynnyrimäinen ulkonäkö vai moderni? Terassiin upotettu vai erillinen?

Olemme päässeet testailemaan useankaltaisia paljuja. Äidiltäni löytyy Kiramin perinteinen tynnyripalju, tarkemmin sanottuna tämä Comfort Cozy-malli. Mukavia hetkiä siinä saa viettää, varsinkin kun maisemat ovat järven rannalla mitä mainioimmat. Mutta tuossa Kiramin tynnyripaljussa hieman harmittaa pieni jalkatila sekä turhan jyrkkä istuinkulma. Lisäksi paljuun ei mahdu kovin suurta porukkaa kerralla. Mutta emme valita :)

Miehen veljellä on ystävämme suunnittelema uudenlainen Drop allas, joka miellyttää silmäämme huomattavasti enemmän, kuin tynnyripaljut. Mitäs pidätte?

Kuva https://www.facebook.com/Ulkoallas
Kuva https://www.facebook.com/Ulkoallas
Muutkin ominaisuudet puhuvat tämän paljun puolesta. Palju on niin iso, että siitä ei isollekaan porukalle tila lopu (ohjeistus taitaa olla max 10 henkilöä). Tyttäremme on useasti testannut myös paljun uima-allas ominaisuudet, toimii kuulemma hyvin :) Palju on eristetty, jolloin vesi pysyy pidempään lämpimänä ja kuulemma lämpenee nopeammin. Erityisen mukavaa Dropissa on istumakulma ja reilu jalkatila. Yhtään ei haittaa se, että paljun saa upotettua terassiin ja muotoilu on mukavan moderni. Pimeitä talvi-iltoja ajatellen, on myös kiva, että veden saa valaistua. Ja joka tunnelmaan löytyy erivärinen valo jonka pystyy säätämään kaukosäätimellä. Aikamoista luksusta :)

Kuva https://www.facebook.com/Ulkoallas
Iloista on, että hinta tällä paljulla on samoissa, kuin noilla tavallisilla tynnyripaljuilla.

Pihaamme ja terassiamme tulee siis ihan satavarmasti ihastuttamaan Drop allas :) Toki tämä hankinta ei ole listamme ensimmäisenä, joten saattaa muutama vuosi vierähtää, ennenkuin pääsemme paljubileet järjestämään.

Mutta kyllä tämäkin asia pitää ajoissa päättää. Huonekortteja kirjoitellessamme tajusimme, että saunan pesuhuoneesta pitänee tehdä uloskäynti, jotta kulku paljulle helpottuu. Pukuhuoneen kautta kulkiessa paikat vaan kastuisivat turhaan. Lisäksi paljun vaihtovedet pitää saada jonnekin, eli varmaan paljun viereen tai alle pitää tehdä viemäri? Tärkeitä pohdintoja siis ;) Ja nämä(kin) asiat pitää päättää hurjan aikaisessa vaiheessa.

Onko kanssaraksaajille suunnitteilla paljuja tai ulkoaltaita? Onko tullut mieleen muita huomioon otettavia asioita suunnittelussa ja valinnassa?

perjantai 26. joulukuuta 2014

joulurauhaa

Kovasti oli tarkoitus kirjoitella tänne blogiin jouluntoivotukset, mutta kotiin jätetty tietokone sotki suunnitelmat. Toivotanpa siis nyt vain hyvää joulunajan jatkoa :)

Meillä Joulunvietto aloitettiin jo viime viikon sunnuntaina, kun pääsimme nauttimaan äitini ja hänen miehensä vieraanvaraisuudesta paratiisiin, eli heidän kakkoskotiinsa. Maanantaina saimme hieman laatuaikaa miehen kanssa ja hurautimme Lahteen elokuviin. Matka-aikaa ei toki hukattu, sillä kirjoittelin siinä samalla huonekortteja arkkitehtia varten sekä soitin vielä yhdelle potentiaaliselle arkkitehtiehdokkaalle. Arkkitehtia ei siis olla vielä valittu, vaikka tarjouksia on saatu. Infoan päätöksistä kun niitä syntyy, mutta nyt yritän edes hetkittäin ajatella jotain muuta kuin rakennusasioita. Niinpä niin, yritys hyvä kymmenen, opiskelumateriaali raahattiin mukaan myös mökille...


 Joulu oli kuitenkin hyvin rentouttava, ja neljä yötä mökillä meni hujauksessa. Paljon on traas ajatukset selkeytyneet rakentamisen suhteen. Kärsimättömästi odotamme arkkitehtipäätöksen syntymistä, jotta saisi jotain konkreettistakin aikaan. Näihin kuvatunnelmiin tällä kertaa :)





lauantai 20. joulukuuta 2014

julkisivun pohdintaa

Yksi syy, miksi päädyimme piirrättämään talon arkkitehdilla, on ongelma talon julkisivun kanssa. Wikipedia määrittää julkisivun näin: "Julkisivu on rakennuksen ulkopinta, jonka muodostavat yleensä ulkoseinät. Julkisivu on oleellinen rakennussuunnittelussa, sillä sen tyyli pitkälti määrittää rakennuksen luonteen.". Julkisivu on siis aika oleellinen juttu. Tiedän toki, minkälaiset talot viehättävät minua, mutta silti kuvien etsiminen moisista on osoittautunut haasteelliseksi. Pidämme moderneista taloista, joten aika pitkälti kaikki modernihkot yksikerroksiset talot ovat kauniita. Ensisijaisesti pidämme rapatusta pinnasta, mutta jos päädymme puutaloon, niin leveähkö vaakasuora paneeli olisi varmaan laintamme.

Tässä muutama suuntaa antava kuva

Vasemmanpuoleinen kuva honka.fi ja oikeanpuoleinen Sievitalo.
Lisäksi huomaan, että pidän säännönmukaisesti valkoisista tai tosi vaaleista taloista, tai päinvastoin tosi tummista, mutta meidän kaava määrää talon väriksi kellertävän ruskean. Alla olevassa kuvassa on rakennustapaohjeessa määritetyt julkisivun päävärit.


Ja tässä tehostevärit



Itseäni ei noista ensihätään viehätä yksikään. Tai no, ehkä jos päädymme rapattuun taloon, mutta puutaloon ei millään… Onneksi kunnan rakennusviranomaiset vaikuttivat melko rennoilta ja antoivat ainakin ymmärtää, että joustavat väreissä kunhan se ei sodi alueen yleisilmettä vastaan. Mutta tässä vaiheessa siis olisi ihanaa, jos olisi ammattilainen apuna etsimässä niitä värejä ja ilmettä. Voihan olla, että kun joku sijoittaa nuo värit piirrustuksiin, niin tykästyn niihin :)

Mutta palatakseni siihen talon ilmeeseen, muuten kuin värin puolesta. Tiedämme, että haluamme taloon kaksoislapekaton ja kattomateriaalina tulee olemaan konesaumattu tummanharmaa pelti. Tielle päin olevaan julkisivuun emme todennäköisesti halua isoja/korkeita ikkunoita, mutta metsän puolelle sitäkin enemmän. Jos talosta tulee kustannustehokkaasti suorakulmio, haluamme julkisivuun ilmettä sillä erillisellä, pergolalla tai katoksella taloon liitettävällä, saunarakennuksella. Sunhousella on kivannäköisiä julkisivuja ja tässä alla on saunarakennus sijoitettu aikalailla visioimallamme tavalla.



Lisäksi ilmettä tullaan saamaan isoilla puuterasseilla. Pitää vielä pohtia, halutaanko joku osa terassista katettuna ja mahdollisesti lasitusvarauksella. Joskus haaveenani on ollut iso lasitettu tila saunarakennuksen ja päärakennuksen välille, mutta ei taida käytännössä olla niin toimiva. Tässä melkein sellainen toteutus kun ajattelin.

Omakoti Villa Valli, Kalajoen loma-asuntomessut 2014
Lasitetussa terassissa olisi se ihana puoli, että se olisi kuin yksi lisähuone, jota voisi lämmittimien kanssa käyttää ympäri vuoden. Modernisti kodikas -blogissa terassin lasitus toteutettiin jälkikäteen ja toteutus oli oikein mainio. Meilläkin budjetti vedetään varmaan niin tiukoille, että nämä jäävät odottamaan myöhempää toteutusta. Varaus lasituksille pitää kuitenkin varmaan tehdä.

Tällaisia hajatelmia tänään :)

perjantai 19. joulukuuta 2014

tällä viikolla olen...

…soittanut arkkitehtiehdokkaalle ja tehnyt tarjouspyynnön. Ja sen jälkeen kärsimättömänä odotellut sitä tarjousta... Opiskellut, opiskellut ja opiskellut rakennuttamiseen liittyviä asioita. Tavannut ihania tulevia naapureita lounaspöydän ja glögin merkeissä. Kilpailuttanut jälleen yhden pankin. Sopinut treffit katsomaan yhtä valmista Siklataloa. Ja jutellut lasten mahdollisen tulevan päiväkodin johtajan kanssa.

Totesin miehelle eilen, että tunnen huonoa omaatuntoa, kun en ole edistänyt taloasioita mitenkään. Hän huomautti, että ei pidä paikkaansa ja kun aloin listaamaan asioita, niin kai minä sentään jotain olen tehnyt. Ja kun ottaa huomioon Joulun mukanaantuomat lisähommat, niin kaipa pitää sallia itselleen tällaisia hieman "saamattomampia" viikkoja.

Olen minä tehnyt myös paljon ajatustyötä. Olen yrittänyt hahmottaa, miten meidän pitää edetä sitten kun saamme piirrätettyä talon kuvat. Ihan kiireen tuntu tuli, kun tajusin pyörien oikeasti alkavan pyörimään. Lyhyessä ajassa pitää kilpailuttaa talovalmistajia, etsiä vastaavaa mestaria, selvittää hintoja/kilpailuttaa maatyöntekijöitä, urakoitsijoita tai timpureita, pohtia kiintokalusteita, etsiä pihasuunnittelijaa… Kaikella tuntuu olevan kiire, sillä emme vieläkään tiedä otammeko talon muuttovalmiina, levyvalmiina tai kenties "säältä suojaan" toimituksena ja hoidammeko rakentamisen siitä eteenpäin osaurakoina tai verokortilla palkatuilla "omilla" timpureilla. Joudumme siis pyytämään monenlaisia tarjouksia ja jotta ne olisivat "vertailukelpoisia" pitää hintatiedot olla tiedossa tarkasti.

Kiireen tuntua tuo myös alussa väljäksi mieltämäni aikataulu. Ajatuksenahan on, että rakennusluvat haettaisi tulevana keväänä ja maatyöt alkaisivat kun oma asuntomme on myyty (laitetaan myyntiin keväällä, ehkä toukokuussa). Mutta kun ei asunnon myyntiaikaa voi ennakoida. Lisäksi kevät ja kesä on maatyötekijöiden kiireisintä aikaa, eli tuskin ketään saa töihin kuukauden varoituksella. Hyvässä tapauksessa siis pääsemme tekemään maatöitä syksyllä, joka olikin myös alkuperäinen tavoitteemme. Mutta sitten se kiire alkaakin, sillä meidän olisi aika ehdotonta päästä muuttamaan syksyyn 2016 mennessä. Tämä siksi, että lapsille löytyisi varmaan päivähoitopaikka helpommin syksyllä. Lisäksi tyttömme on siinä vaiheessa esikouluikäinen, joten olisi varmasti hyvä, jos koko eskari olisi samassa paikassa. Poikamme on silloin taasen 3v ja saisi aloittaa ruotsinkielisen kielikylpypäiväkodin, jonka uusi ryhmä luodaan syksyllä. Tyttömme käy siis tällä hetkellä myös ruosinkielistä kielikylpypäiväkotia (Helsingissä sen saa aloittaa neljävuotiaana) ja pahoin pelkään, että hänelle ei löydy paikkaa kesken kauden Sipoosta. Sipoolla ja Helsingillä ei myöskään ole samanlaista maksusopimusta kuin Helsingillä ja Espoolla sekä Vantaalla, joka mahdollistaa lapsen jatkamisen toisen kunnan päiväkodissa. Iso riski siis on, että esikoisemme kielikylpy päättyy muuttoomme :( Mutta en ole vielä luovuttanut. Voi olla, että joku paikallinen muuttaa toisaalle ja paikka avautuu. Asia selviää vasta sitten 2016, eli ei vielä murehdita.

Eli paljon on taas ajatuksia. Jotta ei olisi ihan pelkkiä hajatelmia tämä kirjoitus, niin loppuun ihania Joulua hipovia tunnelmia Pinterestistä nyysityillä kuvilla.






tiistai 16. joulukuuta 2014

talo on valmis!

Ihka ensimmäinen piparkakkutalo siis :)



Muutamassa muussakin raksablogissa olen samanmoisen postauksen nähnyt, mutta oli pakko silti itsekin postata, kun olen niin hurjan ylpeä meidän aikaansaannoksesta :) Vinoine seinineen päivineen!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

ajatuksen virtaa

Huimaa, miten muutama päivä voi selkeyttää ajatuksia. Toki huomenna voin taas teilata tämän päivän selkeät ajatukset ;)

Pyöriteltyäni tuota Siklatalojen piirtämää pohjaa useita päiviä, tajusin vihdoin mikä siinä mättää. Oikeastaan oivallus tuli kun luin tulevan naapurimme Koti rinteessä -rakennusblogia. Se on se, mitä näen kun astun ovesta sisään. Saamassamme pohjapiirrustuksessa sisäänkäynti oli sijoitettu käytännöllisyyssyistä talon lyhyelle sivulle. Tämä aiheutti sen, että talon läpi muodostui pitkä käytävä ja ns vaikeasti sisustettavia neliöitä. Lisäksi se käytävä oli juuri se, mitä näkee ensimmäisenä kun taloon astuu sisään. Ei näin. Minä haluan nähdä valoa, avaruutta, kauneutta. Käytännössä siis olohuoneen ja isot ikkunat.

Pyörittelin siis huoneita uudestaan ja nyt minulla on jonkinnäköinen visio miten huoneet voisivat sijoittua. Hassua oli se, että ne sijoittuvat aikalailla samalla tavalla kuin naapurin tulevassa talossa, jonka pohjapiirrustuksesta hän puhuu täällä. Toki meillä pohja tulee yhteen tasoon. Ja sauna + vilpola on tarkoitus rakentaa erilliseen rakennukseen.

Pohjapiirrustuksen pyörittely sai meidät huomaamaan, että kaipaamme oikeasti näkemystä ja ideoita ammattilaiselta. Päätimme siis palata alkuperäiseen suunnitelmaamme ja palkkaamme arkkitehdin piirtämään talon. Talon juuri meille. Tämä päätös poisti suuren taakan harteiltani ja olo muuttui paljon kevyemmäksi. Varmasti oikea päätös siis. Huomenna aion ottaa yhteyttä yhteen potentiaaliseen arkkitehtiehdokkaaseen, josta on tullut muuta kautta hyvä fiilis. Saa nähdä heittäydytäänkö tässä asiassa siis ihan tunteella ja jätetään kilpailutukset sikseen ;)

Muuten opiskeltavaa riittää. Nyt illat ovat sujuneet näiden opusten parissa.


Olen ne joitain kuukausia sitten jo lukenut, mutta huomaan nyt toisella lukukerralla olevani paljon vastaanottavaisempi tiedolle. Ehkä tässä vielä jotain vanhakin oppii :)

Ihanaa viikon alkua kaikille!

tiistai 9. joulukuuta 2014

ensimmäinen pohjaluonnos

Jatkona viime viikon tapaamiselle Siklataloilla, kävimme tänään tutustumassa heidän ensimmäiseen pohjapiirrosluonnokseensa sekä saimme ensituntuman hintamaailmaan.

Tapaamisessa saimme ensin makustella pohjapiirrustusehdotelmaa ja sitten kävimme muuttovalmiin toimitussisällön läpi kohta kohdalta.

Ja tässä se siis on, ensimmäinen luonnos (pädillä kuvattuna printtiversiosta, hätäinen ei jaksanut edes skannata…). Luonnoksessa ei ole vielä ikkunoita piirrettynä.


Kai tähän voisi sanoa, että hyvä alku. Pidimme molemmat makuuhuoneiden kokoluokasta, keittiöstä sekä TV-huoneen sijoittelusta. Pohdituttamaan jäi olohuoneen pieni koko (suuri sen ei täydy ollakaan, sillä se on tarkoitettu ns seurustelutilaksi kun TV sijoitetaan eri huoneeseen), "käytävä"tila avoimessa tilassa sekä kodinhoitohuoneen (sisältää vaatehuoneen) koko. Lisäksi pohdituttaa tarvittaisiko arkieteiseen myös ulko-ovi ja jos sellainen laitettaisi niin käykö tila liian pieneksi?

Meidän makuuhuoneen yhteyteen piirretty pieni vaatehuone todettiin turhaksi (vaatesäilytys kun olisi tarkoitus hoitaa kodinhoitohuoneen yhteydessä) ja pohdittiin pikkuvessan muuttamista kylpyhuoneeksi (ammeella/ammevarauksella?) ottamalla tila vaatehuoneelta ja mahdollisesti vaikka meidän makuuhuoneesta.

Kodinhoitohuoneeseen voisi yhdistää silloin tuon kylpyhuoneen, rakentaa sinne pienen wc-tilan ja miettiä jotenkin järkevästi se iso vaatehuone. Näin vähenisi myös tuon talon päässä olevan käytävän neliöt.

Saunarakennusta ei vielä paljon pohdittu, mutta sen koko saattaa olla myös hieman liian nafti. Lisäksi haluan mielummin pukuhuoneen/vilpolan talonsuuntaisesti ja saunan & suihkutilat kauemmaksi (kuvan alareunaan).

Mutta jokin tässä siis tökkii. Olisiko sittenkin parempi jos sisäänkäynti olisi talon pitkältä sivulta? Tai pitäisikö talossa olla kuitenkin hieman enemmän "muotoa" eli ei niin suorakulmio (tiedäntiedän, kustannukset nousee nurkkien myötä…)? Pitääkö venyttää pituutta ja lisätä neliöitä?

Tuntuu, että nyt kun oikeasti suunnitellaan meidän "loppuelämän" kotia, niin on hurjan vaikeaa olla mistään mitään mieltä. Kysykää minulta minkälaiset kodinkoneet haluan, niin osaan vastata. Huoneiden koko on paljon vaikeampi kysymys.

Loppukaneettina sanottakoon, että tapaamisesta jäi päällimmäiseksi kuitenkin hyvä fiilis. Siklatalon ihmiset ovat hyvin mukavia ja kaikkiin kysymyksiin löytyi vastaus. Talon hintakin sopi budjetin raameihin. Toki tiedän jo nyt, että haluan taloon normaalista poikkeavia ratkaisuja (kuten lattiatason ikkunat ilman listoja), jotka nostavat hintaa. Mutta uskon, että tästä talosta saataisi sellainen kun minä haluan kun hieman väännetään ja käännetään. Ja houkuttaisihan tuo muuttovalmius hurjasti…

Mutta kiire ei ole. Hengitellään siis ja pohditaan.

lauantai 6. joulukuuta 2014

itsepäisyyspäivä

Hyvää Itsenäisyyspäivää! Meillä se tuntuu enemmän itsepäisyyspäivältä. Itsepäisiä on meillä olleet molemmat juniorit, äiti ja naudan sisäpaisti, joka ei suostu sulamaan paistolämpötilaan. Noh, kai sitä voi juhlapäivänäkin tilata vaan pizzat?

Päivän piristys oli Oikotie, jonka Facebook-nostosta bongasin kauniisti sisustetun asunnon. Enpä ole aikaisemmin tajunnut bongailla sisustusinspiraatiota myytävien asuntojen ilmoituksista. Pääsin sitten testailemaan Puuta ja kiveä-blogin Mrs S:n vinkkaamaa PicMonkeyta ja tekemään hienoista kuvista kollaaseja :) Kaikki kuvat siis Oikotieltä.

Tässä asunnossa on kyllä ihan minun näköinen värimaailma! Kivoja juttuja :) Ja tosi paljon sisustusbloggaajien esiintuomia esineitä. Olisikohan jonkun bloggaajan asunto?

Olen visioinut uudeksi ruokapöydäksi juuri tuollaista tasoa. Kuvittelen pöytään kolme paksua, rosoista lankkua, mutta jalat saisivat kyllä olla erilaiset kuin tässä pöydässä. Hienoja ovat myös valaisimet. Tunnistin jopa Artekin Käsikranaatin. Jotain oppinut blogeja lukemalla ;) Keittiö on myös eleetön ja kaunis. Puutasoja tosin en meille halua, vaan haaveilen (itsetehdyistä) betonitasoista.

Ihanat makuuhuoneet. Kalkkimaali seinissä iskee minulle! Meidän lapset eivät kyllä varmaan siitä syttyisi. Jos annan esikoisen vaikuttaa huoneen värimaailmaan niin seiniltä löytynee pinkkiä Hello Kitty-tapettia…

Kauniit valaisimet myös makkareissa ja niistä löytyy useampia design-kalusteita ja -esineitä.

Olohuoneesta löytyy myös kalkkimaali seinästä. Ja ah niin ihana Hayn Tray-pöytä. Kuka arvaa, mikä  "bloggarieläin" roikkuu olohuoneen String-hyllystä (jäi kuvaa rajatessa ulkopuolelle)? Valkoiset sohvat ovat kauniita, mutta en itse millään raaskisi niitä lapsi- & koiraperheeseen ottaa. Tuo olohuoneen matto on myös mahtava! Haluan!!! Tietääkö joku mikä se on ts. mistä moisen saisi hankittua? Nykyasunnon karvalankamatot on niin nähty, uuteen kotiin tulee puuvilla- ja paperinarumattoja.

TV-huoneesta löytyy nurkasta jalkalamppu, josta olen myös haaveillut ja TV-taso on kivasti toteutettu. Eteisessä silmään iski tuo kaunis seinäkello.

Mutta siis erittäin kaunis tämä myynnissä oleva rivarinpätkä Klaukkalassa :)

torstai 4. joulukuuta 2014

kylpyhuonefiilistelyä ja aivopesua

Ei uutta raportoitavaa talorintamalla, joten mitä sitä muuta tekisi kun etsisi inspiraatiota?

Taloprojektin ja tämän myötä on tullut hirveä tarve lokeroida itsensä jonkin tyylisuunnan kannattajaksi. Tyyliin "olen sisustustyyliltäni moderni" tai "pidän maalaisromanttisuudesta" tai "rakastan 70-lukua". Mutta olen joutunut toteamaan, että ainakaan minulle ei löydy sitä tarkkaa lokeroa minne itseni sijoittaisin. Ja mitä siitä? Tärkeintähän on tehdä kodista juuri sellainen, joka itselle tuntuu hyvältä. Ja suurella todennäköisyydellä noin seitsemän vuoden päästä huomaa, että usean valinnan tekisi toisin. Mutta mitä siitä. Ehkä olisi tärkeintä löytää niihin isoihin pintoihin sellaiset materiaalit joita on a) helppo muuttaa tai b) päivittää tekstiilein tai koriste-esinein.

Kun muutimme nykyiseen kotiimme kahdeksan vuotta sitten, pidin hurjasti wengen väristä. Edellisessä kodissamme oli ollut paljon vaaleaa puuta, mm. kanadanvaahteraparketti, ja tähän kotiini en halunnut mitään samanlaista. Meille siis tuli wengen värinen laminaatti, wengen värinen ruokailupöytä sekä saman väriset vaatehuoneen liukuovet, sängynpääty, astiakaapisto ja sohvan taakse integroitu valaisintaso. Aikalailla wengeä siis… Varmaan arvaatte, että wengeä ei tulla näkemään uudessa kodissa kuin pakon edessä :D

Huomaan olevani myös aika hidas lämpenemään uusille villityksille sekä muodin, että sisustuksen saralla. Innostun siis usein uusista asioista vasta kun ne ovat innovaattoreille "old news". Sisustus- ja raksablogien lukeminen on avannut minulle ihan uusia maailmoja. Kun näet vaikka betonilattian useammassa (taidolla kirjoitetussa ja kuvatussa) blogissa, alkaa se yhtäkkiä tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kun näet ne samat Eamesin DSW-tuolit uudestaan ja uudestaan, voit jo kuvitella ne oman ruokapöytäsi ympärille. Olen siis hyvin aivopestävissä (ja ymmärrän erittäin hyvin, miksi mainostajat ovat tajunneet blogien arvon markkinointikanavana).

Mutta ehkä jos minut pitäisi kaiken tämän jälkeen lokeroida jonnekin, niin kai se olisi modernin romanttinen, tai moderni maalaisromanttisella twistillä. Keräsin tähän Pinterestiin keräämiäni inspiraatio kylpyhuonekuvia. Näissä ei kyllä taida olla yhtään sitä romanttisuutta :D Mutta näissä on sitä jotain :)








Kaikki kuvat Pinterestistä, alkuperää en tiedä.

Tulipa muuten mieleeni, että pitänee sijoittaa muutama euro Photoshoppiin. Olisihan se kätevämpää tehdä näistä kollaaseja.

MIten on, muuttuuko sinun tyylisi muiden vaikutuksesta? Tai muuten vaan muutaman vuoden välein? Miten siis valitsisit materiaalit uuteen kotiin? Ajatuksella että "laitetaan valkoista laattaa kun se on ajaton" vai "satsataan tämän trendin mukaiseen keittiöön, voihan sen 10 vuoden päästä vaihtaa"?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

ensimmäinen talotoimittajavierailu

Kävimme tiistaina juttelemassa toiveistamme Siklataloilla. Siklatalot löysin aikanaan Tule hyvä talo-blogista. Olin yllättynyt uuden talotoimittajan löytämisestä, kun sitä kaikkivoipaisesti luuli jo tietävänsä "kaikki". Sikla-talot ei ole osallistunut yhdellekään Asuntomessuille (ainakaan joilla minä olen ollut) ja siksi on varmaan suurelle yleisölle hieman tuntemattomampi toimittaja.

No tilasin siis talokirjan heiltä ja totesin sen hyvin samankaltaiseksi kuin muidenkin muuttovalmiiden talojen toimittajien talokirjat. Aika peruskauraa siis. Mihin kuitenkin kiinnitin huomiota, sekä esitteissä, että Tule hyvä talo-blogissa, oli joustavuus materiaalivalinnoissa ts. se, että poikkeavista materiaalivalinnoista ei rokoteta isolla kädellä. He myös tekevät muuttovalmiita taloja valmiista arkkitehtipiirrustuksista ja se kiinnosti myös. Onpa heillä myös Täysvalmis-konsepti, jossa talon saa oikeasti valmiina yhdeltä toimittajalta avaimet käteen maatöitä ja nurmikon kylvöä myöten.

Emmepä olisi varmaan muuten aloittaneet talotoimittajavierailuja Siklataloilta, ellei heiltä olisi tullut soittoa aika pian talokirjan tilaamisen jälkeen. Oli erittäin mieluista, että talotoimittaja on proaktiivinen ja ei silti vaikuttanut liian tyrkyltä. Kerroin suoraan, että arkkitehdin suunnittelema talo houkuttelee ja että meillä ei vielä (tuolloin) ollut tonttia. Sain kuulla heidän tarjoomastaan ja myös siitä, että tarvittaessa heidän oma arkkitehtinsa suunnittelee talon ilman erillistä veloitusta. Kuvat toki saadaan käyttöön vain silloin jos talo heiltä tilataan. No, sovittiin, että palataan asiaan marraskuun lopulla kun tiedetään tontin tilanne. Ja niinpä sitten tehtiin ja tapaaminen sovittiin.

Kuva Siklatalot
Kävin viikonloppuna etukäteen heidän taloesittelyssään Espoossa ja sain jo hieman tuntumaa myyjiin ja talotoimittajaan. Espoon talo näytti hyvin tehdyltä ja mukava omistajapariskunta kertoi rakennusprojektin olleen erittäin helppo ja nopea. Itse rakentaminen oli kestänyt maatöiden jälkeen vain alle 6kk! Siklatalot tekevät kuulemma talot pitkästä tavarasta tontilla, mutta kasaavat elementit maassa ja nostavat ne sitten pystyyn. Mutta hieman talosta jäi sellainen "tusinafiilis" ja se mietityttää. Toki tiedän, että talosta tulee oman näköinen pääosin juuri pohjaratkaisulla ja sisustuksella, mutta valmistalossa pelottaa juuri se, että naapurilla on sama koti (ei siis kirjaimellisesti, mutta tietänette mitä tarkoitan).

Tiistaina siis mentiin ihan tunnustelumielessä juttelemaan toiveistamme ja heidän tarjonnastaan molempien pääkaupunkiseudun myyjien kesken. Tapaamisessa käytiin läpi meidän toiveitamme aika karkealla tasolla ja annoimme heille tämänkaltaiset toiveet:
  • 3mh (koot noin 10-12m2) mielellään talon päädyssä rauhassa meteliltä
  • TV-huone olohuoneen yhteyteen/viereen
  • yhdistetty keittiö (saarekkeella), ruokailutila ja olohuone (ainakin tämän pitää olla korkeaa tilaa ja isot mahdollisesti lattiaan asti ulottuvat ikkunat)
  • takka hissiluukulla keskeisellä sijainnilla (näkyy kolmeen suuntaan)
  • kodinhoitohuone, josta uloskäynti samalle sivulle kuin pääsisäänkäynti tai autokatokseen, kuraeteinen
  • iso vaatehuone kodinhoitohuoneen yhteyteen
  • iso eteinen
  • erillinen saunarakennus, jossa vilpola/vierashuone
  • päärakennukseen kylpyhuone, jossa vessa ja lisäksi pikkuvessa
  • autokatos kahdelle autolle varastolla
Yleisilmeeksi toivoimme modernia ja omalaatuista. Avaraa ja valoisaa.

Kivasti tuntuivat ymmärtävän toiveemme ja heti piirsivät muutamia ehdotuksia pohjaksi. Heti tajuttiin, että varmaan joudumme luopumaan ajatuksesta että makuuhuoneet olisivat "omassa siivessään" sillä L-mallinen talo maksaa aikalailla enemmän kuin suorakulmio. Pohdittiin myös, että pitäisikö kuraeteinen laittaa ison eteisen yhteyteen, jolloin kuraisilla vaatteilla ja jaloilla ei tultaisi tilaan jossa käsitellään puhtaita vaatteita. Pohdiskeltiin myös vaihtoehtoa josko sisälle taloon rakennettaisi pieni sähkösauna ja saunarakennus toteutettaisiin joskus myöhemmin budjettisyistä.

Mutta lupasivat siis nyt piirtää meille ehdotuksen pohjaksi ja tehdä sille alustavan hinta-arvion sisustusvalmiilla toimituksella. Sisustusvalmiina, sillä epäilen olevani niin nirso että haluan hankkia kaikki materiaalit ihan omia reittejäni. Kuulemma toimituslaajuutta voi kuitenkin muokata vielä myöhemmässä vaiheessakin, eli jos kesken projektin tajuaisin tyytyväni heidän materiaalitoimittajiensa valikoimiin niin saamme ne tilata.

Mutta summa summarum. Mies oli Siklataloista hyvin innostunut. Minä olen ehkä hieman varovaisempi innostumisasteessani. Ehkä siellä takaraivossa kummittelee se kivitalokortti, jonka haluaisin vielä tutkia. Niin ja se arkkitehtisuunnittelu. Mutta annan valmistalolle mahdollisuuden. Olisihan se helpompaa rakennuttamista. Ja hyvin todennäköisesti kukkaroystävällisempää. 

Onko teillä mielipiteitä ja kokemuksia muuttovalmiista talotoimituksista? Vai oletteko ehdottomasti sitä mieltä että on halvempaa/parempaa/kivempaa rakennuttaa talo vaikka itse palkatuilla timpureilla tai erillisurakoina?

tiistai 2. joulukuuta 2014

makuuhuoneen päivitys

Lupailin aikaisemmin, että kertoisin myöhemmin pienimuotoisesta faceliftista, jonka teimme makuuhuoneellemme nykyasunnossa. No huone kyllä tapetoitiin jo kuukausi sitten, mutta pidempään kesti operaatio lipaston vaihto. Siksi ei kuvia ole kehdannut laittaa. Nyt sitten, samalla kun testailin kuvakulmia tulevaan asunnon myynti-ilmoitukseen, napsaisin muutaman kuvan tännekin. Ja aivan kuin pokkarimme olisi kuullut suunnitelmani vahtaa järjestelmäkameraan, sillä se sanoi sopimuksensa irti juuri kun olin saanut siivottua makuuhuoneen kuvauskuntoa varten… Nämä testiotokset on siis otettu niinkin hienolla "kameralla" kuin iPadilla… Pahoittelen!

Sängynpääty teetettiin piirustukseni mukaan puuseppäystävällä 2006. Vasemmalla näkyy Ikean Nordli-lipasto.

Työpöydäksi valittiin Ikean Bestå Burs aika puhtaasti koon takia. Ikkunan vieressä Granitin valot (hui kun on tumma kuva…)

Liukuovien takana on meidän "walk-in closet" tai oikeastaan vaatekkaappi jonne voi juuri ja juuri astua :) Liukuovet ja sisäratkaisut Elfalta.

Mielestäni makuuhuoneemme koko on ihan riittävä, ja luulenkin, että uuteen taloon tuleekin suht samantapainen ja kokoinen ratkaisu. Ehkä hieman lisää tilaa sängyn päähän olisi kiva. Kaipaisin siihen (tai jonnekin muualle makuuhuoneeseen) arkkua tai jotain  muuta säilytyspaikkaa päiväpeitolle ja tyynyille. Nyt ne vaan heitetään aina lattialle ja se ei tunnu kivalta.

Tässä kodissa olemme joutuneet tunkemaan makuuhuoneeseen nukkumisen ja vaatesäilytyksen lisäksi myös työpisteen. Uudessa kodissa pyrin viimeiseen saakka pitämään sen pois makkarista. Myös vaatesäilytys on ajatuksena siirtää vaatehuoneeseen, joka olisi kodinhoitohuoneen yhteydessä. TV:stä makuuhuoneessa mies ei suostu luopumaan. Ja pakko myöntää, että joskus on ihan kiva siirtyä katsomaan leffan loppu peittojen alle :)

Mutta nyt tässä makuuhuoneen päivityksessä isoin muutos oli sängynpäätyseinän tapetointi tällä K-Raudasta ostetulla tapetilla (toivottavasti kukaan ei kysy merkkiä tai mallia, muuten pitää lähteä tutkimusmatkalle :D ). Muutos oli aikamoinen, sillä ennen seinä oli maalattu oliivinvihreäksi. Itse tapetointi oli helppo operaatio, sillä repäisin ja palkkasin tapettimiehen hoitamaan homman. Ihan sokkona googlasin rakennusfirmoja ja ensimmäiseen soitin ja kysyin, että hoitavatko myös ihan pieniä tapetointihommia. Iloinen yllätys oli, että hommaan suostuttiin ja aikakin löytyi nopeasti. Jerodelin mies sitten hoisi homman noin neljässä tunnissa (reunamaalauksineen) ja hintaan 45€/h. Ihan kohtuu hinta ja hyvää jälkeä tuli. Voin siis suositella!

Minulla on värikausi muuttumassa taas vaaleampaan suuntaan ja wenge-kausi siirtymässä historiaan. Nykyasunnon tummat puuvalinnat alkavat siis hieman tympiä ja koska lattiaa ja liukuovia on hieman vaikeampi ja tyyriimpi vaihtaa, päätin lisätä huoneisiin hieman valkoista. Siksi siis luovuimme vanhasta wengen värisestä lipastostamme ja vaihdoimme sen tähän ihanaan Ikean Nordliin. Järkeilimme hankintaa sillä, että voimme suunnitella uuden kodin vaatehuoneen siten, että saamme lipaston mahtumaan. On muuten aikamoinen tilaihme ja vetää sisäänsä meidän talouden kaikki liinavaatteet, pyyhkeet, lasten peitot sekä miehen vyöt, sukat ja alusvaatteet. Tuskainen koota, mutta paljon tukevampaa tekoa kuin aikaisemmat Ikean lipastot joita meillä on ollut.

Tällainen makuuhuone meillä siis on. Tästä saa myös ehkä hieman kuvaa meidän sisustusmausta, jota uuteen kotiinkin hieman jalostetumpana tulee. Nappasin kuvia myös muista huoneista, eli lisää seuraa :) Niin ja tänään käytiin ensimmäisen talotoimittajan puheilla. Stay tuned :)