tiistai 2. joulukuuta 2014

makuuhuoneen päivitys

Lupailin aikaisemmin, että kertoisin myöhemmin pienimuotoisesta faceliftista, jonka teimme makuuhuoneellemme nykyasunnossa. No huone kyllä tapetoitiin jo kuukausi sitten, mutta pidempään kesti operaatio lipaston vaihto. Siksi ei kuvia ole kehdannut laittaa. Nyt sitten, samalla kun testailin kuvakulmia tulevaan asunnon myynti-ilmoitukseen, napsaisin muutaman kuvan tännekin. Ja aivan kuin pokkarimme olisi kuullut suunnitelmani vahtaa järjestelmäkameraan, sillä se sanoi sopimuksensa irti juuri kun olin saanut siivottua makuuhuoneen kuvauskuntoa varten… Nämä testiotokset on siis otettu niinkin hienolla "kameralla" kuin iPadilla… Pahoittelen!

Sängynpääty teetettiin piirustukseni mukaan puuseppäystävällä 2006. Vasemmalla näkyy Ikean Nordli-lipasto.

Työpöydäksi valittiin Ikean Bestå Burs aika puhtaasti koon takia. Ikkunan vieressä Granitin valot (hui kun on tumma kuva…)

Liukuovien takana on meidän "walk-in closet" tai oikeastaan vaatekkaappi jonne voi juuri ja juuri astua :) Liukuovet ja sisäratkaisut Elfalta.

Mielestäni makuuhuoneemme koko on ihan riittävä, ja luulenkin, että uuteen taloon tuleekin suht samantapainen ja kokoinen ratkaisu. Ehkä hieman lisää tilaa sängyn päähän olisi kiva. Kaipaisin siihen (tai jonnekin muualle makuuhuoneeseen) arkkua tai jotain  muuta säilytyspaikkaa päiväpeitolle ja tyynyille. Nyt ne vaan heitetään aina lattialle ja se ei tunnu kivalta.

Tässä kodissa olemme joutuneet tunkemaan makuuhuoneeseen nukkumisen ja vaatesäilytyksen lisäksi myös työpisteen. Uudessa kodissa pyrin viimeiseen saakka pitämään sen pois makkarista. Myös vaatesäilytys on ajatuksena siirtää vaatehuoneeseen, joka olisi kodinhoitohuoneen yhteydessä. TV:stä makuuhuoneessa mies ei suostu luopumaan. Ja pakko myöntää, että joskus on ihan kiva siirtyä katsomaan leffan loppu peittojen alle :)

Mutta nyt tässä makuuhuoneen päivityksessä isoin muutos oli sängynpäätyseinän tapetointi tällä K-Raudasta ostetulla tapetilla (toivottavasti kukaan ei kysy merkkiä tai mallia, muuten pitää lähteä tutkimusmatkalle :D ). Muutos oli aikamoinen, sillä ennen seinä oli maalattu oliivinvihreäksi. Itse tapetointi oli helppo operaatio, sillä repäisin ja palkkasin tapettimiehen hoitamaan homman. Ihan sokkona googlasin rakennusfirmoja ja ensimmäiseen soitin ja kysyin, että hoitavatko myös ihan pieniä tapetointihommia. Iloinen yllätys oli, että hommaan suostuttiin ja aikakin löytyi nopeasti. Jerodelin mies sitten hoisi homman noin neljässä tunnissa (reunamaalauksineen) ja hintaan 45€/h. Ihan kohtuu hinta ja hyvää jälkeä tuli. Voin siis suositella!

Minulla on värikausi muuttumassa taas vaaleampaan suuntaan ja wenge-kausi siirtymässä historiaan. Nykyasunnon tummat puuvalinnat alkavat siis hieman tympiä ja koska lattiaa ja liukuovia on hieman vaikeampi ja tyyriimpi vaihtaa, päätin lisätä huoneisiin hieman valkoista. Siksi siis luovuimme vanhasta wengen värisestä lipastostamme ja vaihdoimme sen tähän ihanaan Ikean Nordliin. Järkeilimme hankintaa sillä, että voimme suunnitella uuden kodin vaatehuoneen siten, että saamme lipaston mahtumaan. On muuten aikamoinen tilaihme ja vetää sisäänsä meidän talouden kaikki liinavaatteet, pyyhkeet, lasten peitot sekä miehen vyöt, sukat ja alusvaatteet. Tuskainen koota, mutta paljon tukevampaa tekoa kuin aikaisemmat Ikean lipastot joita meillä on ollut.

Tällainen makuuhuone meillä siis on. Tästä saa myös ehkä hieman kuvaa meidän sisustusmausta, jota uuteen kotiinkin hieman jalostetumpana tulee. Nappasin kuvia myös muista huoneista, eli lisää seuraa :) Niin ja tänään käytiin ensimmäisen talotoimittajan puheilla. Stay tuned :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kuulla sinusta