perjantai 13. maaliskuuta 2015

kitchen dreams rethought

Keittiösuunnittelu on se, mitä olen odottanut ehkä eniten tässä rakennusprojektissa. Ihanaa kun saa suunnitella nykyistä isomman ja toimivamman keittiön ja ilman melkein mitään rajoittavia raameja. Mutta enpä arvannut, minkälaiseen valintojen mereen sitä sukelsinkaan! Edellinen keittiön suunnitteluprojekti n. 9 vuotta sitten oli hurjan helppo. Silloin kävimme tasan kahdella keittiösuunnittelijalla ja niistä ensimmäinen (Puustellin edustaja) osasi parannella omat haaveemme entistä toimivammiksi. Toki omat haaveetkin olivat silloin ehkä selkeämmät. Tiesin haluavani ehdottomasti valkoisen keittiön ja pähkinän väriset tasot. Selkeää oli myös, että haluan kaikki koneet integroituna. Pienehkössä keittiössä valinnan vaikeutta ei tullut, vaan ennemminkin piti vaan tyytyä siihen mitä noihin raameihin mahtui.

Mutta nyt tuleva keittiömme on n. 12m2 kokoinen. Ja lisäksi olen kerännyt Pinterest-tililleni paljon kuvia kauniista keittiöistä joissa on minua viehättäviä asioita. Mutta kun ne kaikki eivät ole samanlaisia. Nyt ollaan pisteessä, että meidän pitäisi oikeasti päättää mitkä asiat on pakko saada ja mitkä ovat vähemmän tärkeitä asioita.

Keittiöajatuksia olen pähkäillyt aiemmin näissä ajatuksia keittiöstä ja sitä sun tätä -kirjoituksissa. Nyt siis meillä oli toinen tapaaminen Keittiömaailman Sini Zimmerin kanssa ja saimme nähdä mitä hän oli toiveistamme meille taikonut. Ja ihan kivahan se oli. Ei mitään maatamullistavaa ja uutta, mutta toimivalta vaikutti. Saamme häneltä tänään vielä kuvia sähköpostilla, mutta tässä kännykkäkuva ensimmäisestä luonnoksesta.


Ensimmäisenä silmäni osui kylmälaitteisiin. Iso harmitus, että meille ei miehen (ja osittain myös omasta) toiveesta tule integroituja kylmäkoneita. Olisihan tuo kalusteseinä hurjasti kivempi yhtenäisellä kalusteovella. Sitten silmäni osui tuohon lieden alle sijoiteltuun uuniin. Haluanko sen tuohon näkyville? Pitäisikö se sijoittaa saarekkeeseen tai jopa tuohon aamiaiskaappiin? Siis sinne ovien sisäpuolelle täysin piiloon?

Ja sitten päästiinkin vaikeaan asiaan, eli keittiön ovien väriin sekä tasomateriaaliin… Ja voi että osaa olla päättämätön rouva täällä! Sini vaihtoi välillä kalusteseinän mustaksi ja välillä saarekkeen mustaksi. Välillä tasot olivat valkoiset ja välillä mustat. Sitten muistinkin, että betonitaso saattaisi olla mahdollinen jos lattia ei ole betonia, eli tasot vaihdettiin harmaiksi. Sitten siirrettiin kylmäkalusteita enemmän vasemmalle ja saarekkeesta tuolien paikkaa myös vasemmalle. Sitten pohdittiin roskislaatikoston leveyttä ja sitä, onko tärkeää, että kaikkien laatikostojen linjat ovat samat (eli ovat yhtä leveitä ja korkeita).

Niin ja sitten päädyttiin vedinongelmaan… Kun meille on tulossa se kauan kaivattu apteekkarinkaappi, niin sitä ei kuule niin vain pomppusaranoilla operoidakaan… ja sama ongelma on isojen vedinlaatikoiden kanssa. Eli pitäisikö sittenkin taas laittaa ne vetimet? Siis kalusteseinän kalusteisiin sekä vetolaatikoihin. Vai miten olisi urallisten kaapinovien kanssa? Testasimme avata yhtä integroitua astianpesukonetta, jossa oli urallinen vedin ja oli hurjan jäykkä. Lisäksi kuulimme toisaalta, että ne urat monesti naarmuuntuvat ja niistä lähtee maali kun niitä lähmitään pitkien kynsien kanssa. Ja jos päätyisimme urallisiin oviin, niin silloin pitäisi ehdottomasti kaikkien laatikostojen oltava linjassaan toistensa kanssa. Huoh.

Istuimme Sinin luona taas kolme tuntia! Toki kävimme siinä läpi myös kodinhoito/vaatehuoneen sekä arkieteisen kalustesuunnitelmat, mutta melkein mitään emme edelleenkään osanneet lyödä lukkoon. Tai päätettiin me nyt sitten kai, että meille tulee taas täysvalkoinen keittiö. Ehkä. Ja kyllä noiden kodinkoneiden paikat on kai päätetty.

Eniten tuossa keittiössä pidän ehkä tuosta 120x200cm saarekkeesta :) Siinä nyt vain pohdituttaa, että saisiko siihen tehtyä sivureunoille jatkuvat tasot? Puusta se onnistuu ja kuulemma myös siitä kvartsista, mutta kvartsissa hintaa tulee n. 1000€/sivu, eli not worth it. Mutta betonista? Tai pitäisikö pohtia esim tummaa puuta tähän saarekkeen tasomateriaaliksi? Tai samaa puuta kun mistä ulko-ovemme ehkä tehdään?

No, askel eteenpäin kuitenkin taas :) Onko sinulla ideoita tai lohduttavia sanoja? Oliko teidän kiintokalustesuunnittelu yhtä tuskaista? Onko tämä taas yksi sellaisista asioista, joka sitten vain yhtäkkiä tuntuukin itsestäänselvältä?

14 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää :) Ei tuo keittiösuunnittelu ole varmaan ikinä helppoa. Itse ravasin Puustellissa varmaan kymmeniä kertoja ja aina meni vähintään 2-3h (lasten kanssa) huh! Itsellä oli kuitenkin suht selvät sävelet materiaalien, värien ja toimintojen suhteen, joten Puustellin tehtäväksi jäi piirtää visio valmiiksi. Ja siltikin tuli monta asiaa jotka piti ratkaista ja miettiä uudelleen.

    Meillähän on vetimettömät, juurikin noilla urilla olevat keittiönovet. Laatikostoissa ne toimivat ihan hyvin, mutta jääkaappiin ja pakastimeen otimme vetimet yhden toisen keittiöfirman suosituksesta. Ja hyvä niin. Ovet ovat oikeasti todella painavat avata myös aikuisille ilman vedintä, en usko että meillä lapset saisivat jääkaapin ovea itse auki lainkaan.

    Mietin tuota isoa kaapistoseinää ja jääkaappi/pakastinta, ilmeisesti olette rosteriin jo päätyneet mutta valkoiset jääkaappi ja pakastin uppoaisivat lähes yhtä hyvin tuohon valkoiseen kaapistoseinään kuin integroidut. Ystävälläni on valkoinen moderni keittiö ja he ottivat sinne kokovalkoisen jääkaapin ja pakastimen ja toimii :) Näistä valkoisista kodinkoneista alkaa ymmärtääkseni olemaan ihan hienoja ovipintoja saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista. Itseasiassa emme ole vielä valinneet kodinkoneiden väriä. Ja jos/kun tämä keittiö nyt sitten on se valkoinen, niin luulisin että kylmäkalusteetkin olisivat valkoiset (ja uuni?). Ongelmaksi nousee se, että haluamme pakastimen oveen sen vesi- & jääpala-automaatin. Eli meille tulee joko sidebyside jääkaappipakastin tai sitten ne perinteiset, mutta jollain merkillä oli ihan täyskorkea pakastin johon sai sen vesiautomaatin. Eli en sitten tiedä kuinka paljon noita löytyy valkoisena :( Jos joku löytää niin saa vinkata!

      Miten teillä muuten sopii tuollainen ratkaisu missä osassa on vetimet ja osassa ei? Hyppääkö silmille vai onko juuri hyvä niin?

      Ja ihana kuulla, että muillakin aikaa on kulunut. Aloin jo ajattelemaan olevani vaikea :D

      Poista
    2. Meillä oli edellisessä kodissamme tuo side-by-side jääkaappi/pakastin jääpalakoneella (musta). Uskoisin että valkoisenakin löytyy, onhan tuostakin kulunut jo aikaa tovi. Ihanahan toi jääpalakone on kesäkuumalla, mutta muuten sitä ei niin hirveästi tullut käytettyä.
      Ainoa huono puoli siinä on se, että se vie hirveästi pakastintilaa. Tämä oli se suurin syy, miksi emme ottaneet sitä tulevaan kotiimme. Haluan ehdottomasti isomman pakastimen!

      Kannattaa myös huomioida että jääpalakoneelliselle pakastinyhdistelmälle on suunniteltava oma vesipiste seinään, koska kone ottaa veden suoraan johdosta kun tekee jääpaloja.

      Meillä on nuo vetimet ainoastaan keittiön jääkaapissa ja pakastinkaapissa. Ne eivät ole vielä paikoillaan, mutta en usko että pomppaavat silmään mitenkään ihmeellisesti kun ovat mustat. Onhan normi jääkaapeissa ja pakastimessakin omat vetimensä, eli nämä 2kpl ajaa saman asian. Näin ainakin olen asian ajatellut. Ja käytännöllisyys ajaa kyllä tässä asiassa ulkonäön edelle.

      Mietin kyllä tuolloin, että olin varmasti "haastavan asiakkaan" maineessa Puustellilla. Mene ja tiedä, mutta olen aika tarkka monistakin asioista. Mutta kuka haluaa maksaa sellaisesta mikä ei ole mieleen ja vieläpä paljon rahaa? En ainakaan minä. Toki sitten on niitä lillukanvarsia, joilla ei loppujenlopuksi ole suurta merkitystä, mutta onneksi näihin ei tarvinnut käyttää hirveästi aikaa. Senverran selvät sävelet oli.
      Tsemppiä suunnitteluun. Hyvällä mallilla teillä keittiö jo on :)

      Poista
    3. Joo, tiedossa on pakastimen pienuus. Mutta ajateltiin, ettei se haittaisi kun ollaan ajateltu pientä arkkupakastinta varastoon. Siis tuossa keittiön pakastimessa ei silloin täytyisi säilöä kun niitä pakastettuja ruokia, jätskejä ja leipiä. Ja ehkä muutama setti marjoja. Mutta kaikki pitkään säilöttävät olisivat arkkupakastimessa. Ja vesijohto hoituu :) itse kaipaan siinä sitä suoraan kylmää vettä. Olen huono juomaan vettä, ja uskoisin tuon hieman lisäävän sitä. Mutta ken tietää. Mies on tiukka kantansa kanssa, eli voi olla etten saa tässä asiassa tehdä päätöstä.

      Ja näinhän se on, meidän kettiö ja aika monta tuhatlappusta. Kai sitä saa silloin jotain vaatia :)

      Poista
  2. Juu, keittiö- ja kalustesuunnittelu oli todella painajaismaists. Sisustussuunnittelijan käyttö selkiytti homman täysin.
    Meillä on Puustellin valkoiset mdf-keittiökalusteet, ja niissä valkoinen huomaamaton vedin, sellainen mikä kiinnitetään laatikon/ oven reunaan ja se tulee sieltä ohuena vain hieman esiin. Ei häiritse silmää. Tosin ei ole yhtä jämäkkä kuin sellainen perinteinen vedin,. Mutta jos laittaa tämmöisen, onkohan se nyt listavedin nimeltään, niin oveen/ laatikkoon voi joskus jos muoti ja mieli muuttuu, vaihtaa isommat, oven etulevyyn ruuvattavat vetimet.
    Tsemppiä suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pakko sanoa, että pohdin hieman sitä sisustussuunnittelijan mukaan ottamista. Edes sellaiseen konsultointiin. Ja noita listavetimiä en muuten ole edes harkinnut. Pitääpä vielä pohtia. Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Voi ihania pohdintoja :) Näitä on muuten varmaan jo hauska lukea viiden vuoden päästä ;)
    Keittiö on kuitenkin monelle se kauan odotettu suunnittelukohde, joten saa siihen käyttääkin aikaa. Ja senhän takia sitä ammattilaisten kanssa mietitään. Joten ole vain hankala, eipä tarvitse katua kokkaillessa. Kyllä se sieltä vielä täydelliseksi tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse voi varmaan jo vähän naureskella perästä tulevien samoja ongelmia jotka itse on jo selättänyt ;) Siis hauskaahan tämä silti on, vaikka unettomia öitä vietetään :) ja ei ole epäilystäkään, etteikö lopputulos olisi mahtava :)

      Poista
  4. Tuttua hommaa :) tuo tuskailu siis. Se vaan siirtyy paikasta toiseen. Meillä keittiö tehtiin yhtä tuskan kautta kun näköjään teilläkin, mutta lopulta se sitten loksahtaa jotenkin paikalleen. Minä kävin Puustellin suunnittelijan pakeilla lokakuussa kolme kertaa (matskut vaihtui valkoisesta mdf:stä harmaiden kautta mustaan koivuun jne.) ja edelleen on vielä tilaamatta tasot, koska materiaali jäi auki (on kyllä jo aika lähellä lukittumista massiivikoivuun) ja yhden ainokaisen yläkaapin materiaali on vielä pohdinnassa. Ensi viikolla on vielä yhdet treffit keittiösuunnittelijan kanssa ennen lopullista keittiön tilaamista.

    Eli et ole tuskissasi yksin. Olen huomannut, että jos on sitä luksusta, että voi antaa ajan hetken kulua, niin jutut alkaa selkiytyä. Ja nyt kun itse kiemurtelen lattiamateriaalivalintojen kanssa, niin on ollut tosi helpottavaa, että keittiömatskut tuli valittua ajoissa ja niistä saa edes jonkun lähtökohdan, mistä alkaa hakea muita materiaaleja.

    Eli ei mitään ratkaisuja tarjolla täältä. Lähinnä sympatiaa ja tsemppejä! Marika / Kaksi Savua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä hyvä, että meillä ei ole hurjaa kiirettä tämän asian kanssa. Voidaan vielä käydä asuntomessukeittiötkin läpi ennen kun pitää alkaa tilauksia tekemään :) ja on kyllä ihmeellisen helpottavaa kuulla muidenkin tuskista. Taidan olla vain sellainen vaikea persoona, jonka täytyy tutkia kaikki vaihtoehdot ennen kun voi päätöstä tehdä. No, tänään istutaan miehen kanssa illalla alas viinilasin kanssa ja pähkäillään keittiön funktioita. Toivottavasti sitten ollaan hieman fiksumpia.

      Poista
  5. Kyllä se voi olla aika tuskaista hommaa tuo keittiösuunnittelu... Eikä auta yhtään että on itse sillä alalla, on niin paljon asioita ja vaihtoehtoja mielessä, että on vaikea niistä koota vain yksi kiva keittiö. Mieheni suunnittelee ja myy keittiöitä, minä olen myyntiassarina. Mitenkähän me saamme "viisaat" päämme lyötyä yhteen ja tehtyä jonkinlaisen toimivan kompromissin kummankin haaveista ja odotuksista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai, no teillä onkin sitten asiantuntemusta kerrakseen! Aloin juuri odottamaan ihan hurjasti teidän keittiösuunnitelmia ;)

      Poista
  6. Samassa veneessä ollaan, yhtä tuskaa on! Tällä hetkellä meillä on jäissä keittiönsuunnittelu, kun ei vain tiedetä mitä halutaan...

    Kivoja suunnitelmia teillä on, ja apteekkarin kaappi on kyl varmasti kätevä. Mä myös haluisin semmoisen, niinkuin monta muuta muutakin asiaa. Kaikkea ei vain voi toteuttaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympatiat myös sinne!

      Apteekkarin kaappi on kätevä, mutta jakaa mielipiteet aika hyvin. Osa on sit ä mieltä, että on liian painava avata ja sieltä on vaikeaa ottaa tavaroita. Itse olen kaapin kokenut kivaksi juuri sen takia, että siitä näkee helposti mitä siellä on (ritiläpohjat) ja kun on kapea, niin sieltä on myös helppo ottaa tavaroita (keskelle ei jää mitään). Painava se kyllä on toki. Mutta ajattelin nyt vielä keittiömyyjiltä tiedustella olisiko heillä ehdottaa jotain vastaavaa. Ulos vedettävät laatikot voisivat toimia, mutta vain jos ovat ritiläpohjaisia, inhoan nimittäin kuivatavaralaatikoiden muruarsenaalia.

      Mä en ole onneksi vielä joutunut luopumaan mistään haaveesta ainakaan tilan puolesta. Raha saattaa sitten olla toinen juttu...

      Poista

On mukava kuulla sinusta