torstai 30. huhtikuuta 2015

isot asiat mielessä

Koska se isoin päätös, eli talotoimittaja, on tehty, on aika siirtyä seuraaviin "isoihin" päätöksiin. Pää on täynnä ennen rakennusluvan jättämistä selvitettäviä asioita. Vai miltä kuulostaa lämmitysmuodon valinta, ikkunat, talon väri…

Eilen kuvittelin, että kiireellisin selvitettävä asia olisi ikkunat. Tai siis oikeastaan olohuone/ruokailutilan ison ikkunaseinän oven mahdollinen vaihtaminen liukuoveksi. Siitä myöhemmin lisää, mutta tänään havahduin talotoimittajamme meilistä siihen faktaan, että jotta voimme hakea rakennuslupaa, pitää meillä olla energiatodistus. Ja jotta voi tehdä energiatodistuksen, pitää tietää millä talon suunnittelee lämmittävänsä. Pikku juttu…

Kun päädyimme rakennusmateriaalina passiiviharkkoihin, poistui maalämpö lopullisesti vaihtoehdoista. Se on vain turhan tyyris investointi näin vähän lämmitysenergiaa käyttävään taloon. Jo ennen materiaalivalintaa olimme pyöritelleet mielessämme erilaisia hybridilämmitysmuotoja (niitä olen pohtinut mm. tässä energiaa-kirjoituksessani). Eniten intoa herättää yhdistelmä, jossa olisi vesitakka, poistoilmalämpöpumppu, aurinkokeräimet (joko suoraan lämpimään käyttöveteen tai aurinkosähkön keräämiseen) ja varalla/lisänä ihan perinteinen sähkövastus. Mutta olisi ihana päästä jonkun ammattilaisen kanssa pyörittelemään näitä ideoita ja saamaan kommentteja puolesta ja vastaan. Näiden kaikkien yhteenlasketuista kustannuksista minulla ei myöskään ole minkäänlaista hajua. Olo on siis taas kuin Liisalla ihmemaassa…

No, jään pohtimaan tätä asiaa vappuvalmistelujen lomaan. Itseasiassa tämäkin bloginkirjoitusaika olisi pitänyt käyttää siivoamiseen ja ruoan laittamiseen. Vieraat kun saapuvat jo alle kolmen tunnin päästä.

Ihanaa vappua itsekullekin! Toivottavasti muut osaavat ottaa rennommin kuin minä ja laittaa aivot narikkaan ;)

Kuva lainattu täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kuulla sinusta