maanantai 28. syyskuuta 2015

energiavalinnat

Energiavalinnat, siinäpä aihe joka on aiheuttanut minulle tuskaa. Ensinnäkin mielenkiintoni on kohdistunut enemmän visuaalisiin asioihin ja toiseksi eri lämmitystavoista on lähes mahdotonta löytää yleispätevää ja puolueetonta tietoa. Päädyimmekin sitten kääntymään asiantuntijan puoleen ja palkkasimme Nikolas Salomaan NollaE Oy:sta tekemään meille energiakonsultointia. Tästä ja muista energiamietteistä kirjoitin tässä Meillekö nollaenergiatalo? -tekstissäni.

Tästä tekstistä on aikaa ja vaikka suurin osa valinnoista tehtiin jo useita kuukausia sitten, niin itse konkreettissia hankintoja ja kilpailutusta ei oltu tehty. Nyt kun sekin osio on (pitkälti) hoidossa, niin uskallan kirjoitella valinnoistamme ja mikä niihin johti.

NollaE:n kanssa suunnittelun lähtökohta oli se, että meillä on U-arvoiltaan hyvin energiatehokas talon runko (0,09) ja olimme jo päättäneet, että haluamme taloomme vesitakan. Ongelma oli, että tarvitsemmeko vesitakan lisäksi jotain muuta lämmitysmuotoa? Talomme itsessään ei kaipaa lämmitystä oikeastaan ollenkaan, mutta käyttövettä kuluu ympäri vuoden. Millä se lämmitetään esim kesällä jos takkaa ei polteta? Ja kuinka paljon puuta pitää vesitakassa polttaa? Kannattaisiko sijoittaa aurinkosähköön? Vai olisiko fiksua laittaa lisäksi poistoilmalämpöpumppu?

Vaikeita juttuja. Onneksi meillä oli asiantuntija joka pystyi tekemään laskelmat juuri meidän talolle. Koska vesitakan investointikustannus on sen verran suuri, poistimme valikoimasta heti ilmalämpöpumput. Lisäksi niiden käyttämä energiamäärä pohditutti meitä. Nikolaksen tulossa mukaan suunnitteluun oli meille siis tulossa vesitakka ja puurakenteiset väliseinät. Väliseiniin Nikolas puuttui ihan ensimmäiseksi. Vesitakan mielletään säästävän tiloja ylikuumenemiselta. Tämä onkin niin, jos lämpöenergia pääsee sitoutumaan jonnekin. Puurakenteisissa seinissä ei ole paikkaa, jonne lämpö pääsisi varastoitumaan. Nikolas laski, että muuttamalla väliseinämme kivirakenteisiksi saamme 9772 kg lisää termistä massaa. Tämä vastaa kuutta varaavaa takkaa! Kiviväliseinät pystyvät imemään ylilämmön, joka takan polttamisesta syntyy ja luovuttamaan sitä tasaisesti huoneilmaan. Saimme kiviväliseinistä hyvän tarjouksen talotoimittajaltamme, joten muutospäätös oli helppo tehdä.

Toinen asia jonka Nikolas meille laski, oli käyttöveden lämmittämiseksi tarvittava puumäärä. Meillä on kokoajan ollut toive, että vaikka meillä lämmitetäänkin vesi puilla, niin ettei siitä takan polttamisesta tulisi pakkopullaa. Tähän ensimmäisenä vastauksena oli vesivaraajan koon kasvattaminen 1000 litraiseksi, näin yksi lämmityskerta riittää pidempään. Mutta paljon sitä puuta pitää kerralla polttaa? Puumäärään vaikuttaa IV-laitteen hyötysuhde ja se, miten hyvin takan lämpö otetaan hyötykäyttöön. Keskimäärin normaalissa suomalaistalossa poltetaan kuulemma noin 7 pinokuutiota polttopuuta per vuosi. Meillä olisi jouduttu alkuperäisillä IV-kone valinnoillamme polttamaan 26 pinokuutiota. Kun päätimme vaihtaa IV-koneen Paul Novus 450 -laitteeseen, jossa hyötysyhde on jopa 93%, laski pinokuutioiden määrä 20 pinokuutioon. Jos olisimme sijoittaneet lisäksi aurinkokeräimiin (joilla siis olisi lämmitetty puhtaasti käyttövettä) olisi pinokuutioiden määrä laskenut 15 pinokuutioon. Jos olisimme lisänneet komboon vielä lämmönvaihtimen piippuun, olisi pinokuutioiden määrä ollut vain 9! No, emme olleet kovin innostuneita "tårta på tårta" meiningistä, sillä silloin järjestelmän hankintakustannukset olisivat nousseet aikalailla. Päädyimme sitten ratkaisuun, jossa vesitakkamme piippuun lisätään noin 3500€ arvoinen lämmönvaihdin, joka kerää lisää lämpöenergiaa talteen ja siirtää sen vesivaraajaamme, tällöin meillä tarvitsee polttaa vuodessa 13 pinokuutiota polttopuuta.

Mutta miten sitten kesällä? Vaikka olemmekin innoissaan takan polttamisajatuksesta, niin haluammeko polttaa sitä kesällä? No, vesivaraajassamme on myös sähkövastus, joten voisihan sitä lämmittää veden ihan vain sähköllä. Tai miten olisi jos sijoitettaisiin aurinkosähköön (aurinkopaneeleihin)? Silloinhan niistä saadun sähkön voisi käyttää sen veden lämmittämiseen ja kaikkeen muuhunkin sähköön mitä meillä kuluu. Tai meillehän tulee myös puukiuas. Sitä lämmitetään myös kesällä, varmasti ainakin kerran viikossa. Pitäisikö sen lämpö ottaa lämmönvaihtimella talteen ja käyttää käyttöveden lämmittämiseen? Näitä me pohdittiin, mutta liikkuvia osia oli taas liian paljon. Ja apuun riensi Nikolas ja saimme alla olevat laskelmat* joissa on otettu huomioon järjestelmien hankinta- sekä käyttökustannukset seuraavan 20 vuoden aikana (laskennassa huomioon otetut asiat listattu kirjoituksen lopussa). Tässä laskelmassa oletuksena on, että saunomme puukiuasta lämmittämällä kerran viikossa.

Kuva NollaE Oy

Kuva NollaE Oy
Kuten kuvista selviää, niin kokonaiskustannuksiltaan aurinkopaneelit (aurinkosähkö) ja lämmönvaihdin saunan piipussa olivat melkein samalla viivalla, aurinkopaneelit jopa hieman halvemmat. Mutta se alkuinvestointi… Voin jo nyt kertoa, että budjetin suhteen menee meillä tiukille. Emme niin millään uskalla nyt sijoittaa 11 000 euroa aurinkosähköjärjestelmään. Valintamme siis osui toisen lämmönvaihtimen hankintaan. Teemme meille kuitenkin kaikki varaukset aurinkosähkön käyttöönotolle ja seuraamme aurinkopaneeleiden hintakehitystä (sekä omaa sähkönkulutustamme). Toivottavasti muutaman vuoden päästä voimme siis sijoittaa järjestelmään ja tehdä meistä entistä omavaraisempia. Mutta olipa helppo tehdä päätöksiä kun ne pystyi perustamaan oikealle tiedolle mutu-meiningin sijaan!

Yksi toinen konkreettinen muutos johon Nikolas meidät ylipuhui, oli talon passiivinen jäähdytys. Käytännössä tämä tarkoitti olohuoneen isojen ikkunoiden eteen tulevan katoksen materiaalin muutosta lasista peltiin. Vaikeaa ylipuhuminen ei ollut, vaikka lasinen katos olisikin ollut visuaalisesti aivan ihana niin 7,5m pitkä ikkunaseinä, johon on lähes esteetön auringonpaiste koko päivän, luo kuitenkin riskin talon ylikuumenemiselle kesäaikaan. Kun 3 metriä syvä katoksemme on blokkaamassa suurimman lämmön pois, voimme hoitaa talon viilennyksen ilman paljon sähköä kuluttavia (ja visuaalisesti minua inhottavia) ilmalämpöpumppuja. Lisäksi lasikate 32m2 tilaan olisi maksanut huimat 10 000€ (sisältäen tukipuut). Eli iso säästö. Pelkäsin kuitenkin katoksen peittävän näkyvyyttä ja varjostavan liikaa ja siksi sitä nostettiin ylemmäksi. Toivotaan, että emme koe sitä liian varjostavaksi. Passiiviseen jäähdytykseen vaikuttaa myös ne kiviväliseinät.

Ja se talon muu jäähdytys. Meillä se hoidetaan maaviileällä. Meillä on hankittuna IV-laitteen lisäksi tuloilman esilämmitys/viilennyslaitteisto, joka ottaa lämmitä/viileää ilmaa kallioon poratuista rei'stä ja johtaa sen sitten ilmastointikanavia pitkin huoneistoon. Laitteisto ei vie paljon sähköenergiaa ja näin viileä saadaan kaikkiin huonetiloihin tasaisesti.

Tarkoitus oli tähän tekstiin myös kertoa niistä meidän konkreettisista laitteistovalinnoista, mutta tästä tulikin jo aikamoinen romaani. Jätän hankintojen kuvailun siis toiseen kertaan :)

*) Laskelmassa on meidän talo kaikkine tietoineen eri lämmönlähteillä (ja sähkönlähteellä). 
Investointikustannuksissa on laitehintojen lisäksi mukana muut investointikustannukset (asennustyö, asennustarvikkeet, huolto ja korjaukset,  luvat jne.). Vuosikustannuksissa on energian hinnan lisäksi mukana korkokulut (asuntolainan korkoprosentilla) ja laitteiden kuluminen (laitetyypin teknisen eliniän odotteen suhteessa). Lisäksi laskelmissa on oletettu, että energian reaalinen hinnanmuutos (energian hinnan nousu – inflaatio) jatkuu seuraavat 30 vuotta samanlaisena, kun edelliset 30 vuotta.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

raksaviikko 6


Tällä viikolla talo alkoi saamaan päälleen kattoa. Tosin vain saunasiiven osalta, muu osa odottaa vielä nosturia joka estyi tulemaan paikalle perjantaita. Sen sijaan meillä on jatkettu maalausurakkaa (joka tuntuu valtavalta!) ja viritelty paikoilleen terassien tolppien anturoita, pilariharkkoja ja pilareita. Koska takki on tyhjä tämänkin viikon jälkeen, niin kertokoon kuvat edistyksestä.


Kattotuolit nostettu saunasiiven päälle

Etuterassin pilarit paikoillaan
Räystäät rakentuvat



Valmista aluskatetta ja räystäitä. Kattotuolin päät olisi pitänyt tajuta maalata myös maassa...

Takaterassin pilarit

Maalauspaikkana varasto

Aurokatoksen pilarit ja palkki

Sisäkuva ikkunaseinästä

Pienet siivoajat <3 Takana ainut kantava väliseinä joka sijaitsee siis kodinhoito/vaatehuoneessa

Katon alle saatiin kuiva maalauspiste

Rakentajien ruokavaliossa voisi olla parannettavaa… Kontista ei löydy muita aseita kuin puukkoja, mutta nekin pelittää pizzan leikkaamisessa :D
Tällä viikolla en ole ehtinyt suuresti edistämään tarjouspyyntöjä. No olen minä selvitellyt kattopeltiasiaa ja kattoturvatuotteita. Katto meille tulee talotoimittajan kautta Meteheltä, mutta nyt piti sitten vielä päättää tuleeko pelti mattana vai kiiltävänä… Metehen mukaan niissä ei ole paljon muuta eroa kuin hinta, mutta "kiiltävä" kuulostaa korvaani kauhealta… Kaikilla naapureilla on kattomateriaalina Ruukin Classic joka on kuulemma muutama vuosi sitten muuttunut aiempaa mattapintaisemmaksi. Nyt olenkin sitten tuijotellut aktiivisesti kattoja. Kattoturvatuotteet osoittautuivat budjetoitua kalliimmiksi. Pyysinkin sitten kaksi lisätarjousta ja hintaahan niistä löytyi. Jos olisi rahaa reilusti käytettävänä, niin pitäisi varmaan tutustua esim alumiinisten sadevesijärjestelmien etuihin, mutta nyt budjetti taitaa ohjata ihan karvalakkimalleihin.

Lisäksi olen selvitellyt linjalattiakaivojen ominaisuuksia. Lattiavalu on toivottavasti kuukauden sisällä, eli lattiakaivot pitäisi olla hankittuna ennen sitä. Ostinkin muuten viime viikolla taloon.comin Putkipippaloilta Purus Design Linja - Tile Insert lattiakaivon kylpyhuoneeseemme. 

Kuva lainattu purus.fi -sivuilta (on muuten järjettömän huono kuvanlaatu)

Harmi vaan, että siinä olikin väärään suuntaan tuleva putkiosa. Taloon.com ei voinut auttaa asiassa, vaan ehdotti kaupan purkua, mutta Purus olikin super avulias ja nyt on osanvaihtotreffit sovittu heidän myyntiedustajansa kanssa. Palvelusta 10 + Purukselle! Nyt päätettävä olisi millaiset lattiakaivot laitetaan meidän suihkuhuoneeseen. Pohdinnassa on, että laitetaanko kaksi viemäriä vierekkäin vai vain yksi suihkujen keskelle. Kuulemma suositus olisi, että kaivo peittäisi koko seinän (= kaksi kaivoa meidän 2200mm pitkällä seinällä), tai muuten kaadot saattavat aiheuttaa haasteita 60x60cm laattakoolla. Äh, kun tämäkin on vaikeaa.

Tulevalle viikolle toivon itselleni energiapiikkiä. Paljon olisi selvitettäviä ja päätettäviä asioita.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

raksaviikko 5

Viidennen raksaviikon jälkeen takki on aika tyhjä. Raskas viikko sekä raksalla, että töissä.

Aiemmin kerroinkin alkuviikon stressistä, joka onneksi selvisi parhain päin. Muuten edistys on keskittynyt tällä viikolla pääosin kattotuolien muutoksista sekä johtuviin töihin (mm. kantavan väliseinän korottamisesta). Lisäksi muuten kattotuoliepisodin yhteydessä havaitsimme, että saunasiivestämme oli tulossa liian matala. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun meille on tulossa 1000 litrainen vesivaraaja joka vaatii teknisen tilan huonekorkeudeksi 2,5m. No eikun seinää lautojen avulla korkeammaksi. Lisätyötä taas. Torstaina oli viides valupäivä ja se jäikin nyt sittenkin viimeiseksi kun otettiin riski ja valettiin korotettu väliseinä yhdessä osassa, ei onneksi harkot paukkuneet ;) Autokatoksessa poksahti yksi harkko, mutta sekin tilanne oli saatu hallintaan.

Autokatos ja varasto kuvattuna telineiltä

Piti kiivetä rakennustelineille ihailemaan täyteen valettua korkeaa seinäämme
Torstaina toimitettiin ne surullisen kuuluisat kattoristikot ja lisäksi väliseinäharkot saapuivat tontille. Kaikki toimitukset osuivat tietysti samaan kellonaikaan ja kun betoniautokin vielä oli silloin paikalla, niin harkot jouduttiin sijoittamaan aika ikävän kauas lopullisesta sijoituspaikasta… Tiedossa on ilmaista punttisaliharjoittelua kaikille kynnelle kykeneville noin reilun kuukauden päästä ;)


Torstaina palaveerasin sähkö- & valaistus-suunnittelijamme Ari Miettisen (Hendell Oy) kanssa ja kävimme läpi alustavaa sähköpistekuvaa. Ai että tuo palaveri teki hyvää. Palaverin jälkeen sain sitä kaivattua uutta puhtia ja intoa. Tuli taas sellainen olo, että kyllä meidän kodista tulee hieno! Oli meinaan sen verran siistejä valaistusjuttuja suunniteltu. Esittelen suunnitelman teille kun se on valmis.

Viikonloppu oli sitten omistettu maalaamiselle. Jotenkin naivisti ajattelin, että kun rakentaa kivitalon, niin säästyy maalaamiselta. Hah, onhan meilläkin puuosia. Nyt kiireellisenä vuorossa ovat räystäiden materiaalit. Kattotuolit nimittäin nousevat ensi viikolla, eli kiire on, ellei halua keikkua melkein viidessä metrissä ja maalata ylöspäin. Helpompaa on maantasossa. Harmittaa kun ei tajuttu aloittaa maalausta heti kun laudat saapuivat viime viikolla. Olisi ollut vähän liukuvampi aikataulupaine. 

Lauantaina aloiteltiin maalausurakkaa meidän autokatoksen varastoon viritellyssä suojassa ja ajateltiin hoitaa se isompi urakka sunnuntaina kun kelin luvattiin olevan parempi.



Sunnuntaille oltiin rekrytoitu mukaan lapsityövoimaa ja ajateltiin saada räystäslautakilometrien maalaus hyvälle mallille. Ehdittiin maalaamaan pihalla reilu tunti kun eiköhän alkanut satamaan. Ja juu, maalaus ja vesipisarat ei ole hyvä juttu. Voimattomina katsottiin, kuinka jo tehty työ valui maalinoroina maahan. Ketutuksen määrää ei voi sanoin kuvailla. No, loppujen lopuksi illalla paistoi aurinko ja saatiin osa laudoista maalattua. Parhammillaan yhdet laudat maalattiin neljästi… Suosittelen siis maalausurakoiden järjestämistä joskus muulloin kuin syksyllä…





Maalausta riittäisi vielä reilusti, mutta sääherrat eivät oikein suosi tätä viikkoa. Huomenna alkaa kattotuolien nosto saunasiiven ylle, mutta isot kattotuolit nostetaan vasta perjantaina. Viikonlopun yli olisi siis aikaa vielä maalata. Mutta jos ei maassa ehditä, niin kiivetään kai sitten telineille.

Mutta hei, jännä viikko tiedossa kun katto alkaa nousta :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

hyvän yhteistyökumppanin tuntee siitä

… että miten reklamaatiot hoidetaan. No, tottakai ensisijaisesti olisi kiva, että niitä reklamaatioita ei pitäisi tehdä ja virheitä ei syntyisi, mutta tämä lyhyt rakentamiskokemus on osoittanut toiveen aika mahdottomaksi.

Tällä viikolla olen kokenut projektipäällikkyyden negatiiviset puolet oikein urakalla. Töiden aloitus ja arjen pyöritys ovat niin kuluttavia, että nyt ei tarvitsisi yhtään mitään yllätyksiä. Ja silloinhan ne yllätykset tulee kun niitä vähiten kaipaisi.

Kävipä nimittäin ilmi, että meille oli tulossa osittain vääränlaiset kattotuolit. Tai ei kattotuoleissa itsessään ollut mitään vikaa, mutta ne olivat eri malliset kuin piti. Emme olleet osanneet rakennepiirustuksista bongata, että tasaiset kattotuolit tarkoittivat tasaista kattoa (talon oikeaan päähän jossa mm. makuuhuoneet ja kodinhoitohuone sijaitsee), ja tasainen katto olisi tarkoittanut, että IV-putkistomme olisi pitänyt viedä höyrynsulkumuovin yläpuolelle (muuten meillä olisi laskenut huonekorkeus hurjan matalalle). Tämä taasen olisi tarkoittanut merkittävää energianmenetystä noissa kanavissa ja sitä kautta hyvästejä passiiviluokitushaaveellemme. Puhumattakaan visuaaliselle henkilölle ahdistusta siitä, että jo entuudestaan pieniin makuuhuoneisiin ei saataisikaan vinoa sisäkattoa ja siten lisää ilmavuutta. Niin ja tietysti kattotuolit oli määrä toimittaa jo kuluvan viikon torstaina, eli muutokset tiesivät kustannuksia.

Tämä oivallus maanantai-iltana aiheutti ensin suunnattoman ketutuksen ja sitä seurasi tiistaina hurja puhelinrumba. Puhelu arkkitehdille (=myös pääsuunnittelija), jotta tarkistin suunnitelmien alkuperäisen tarkoituksen. Puhelu rakennesuunnittelijalle, jotta voin kysyä miten hän on päätynyt piirtämään kyseiset kattotuolit. Puhelu LVI-suunnittelijalle, jotta saisin tietää mitä mahdollinen suunnitelmien muutos tietäisi. Puhelu energiasuunnittelijalle, jotta voitaisi pohtia mahdollisten muutosten hintaa sekä energiahukkaa. Puhelu vastaavalle työnjohtajalle, jotta saisin mielipiteen kenen vika tämä nyt sitten voisi olla. Puhelu jälleen rakennesuunnittelijalle ja keskustelua vastuista. Puhelu pääsuunnittelijalle ja keskustelua vastuista. Ja ei ne puhelut tuohon loppuneet...

Rumban jälkeen takki oli ihan tyhjä. Ensin se pettymys siitä, että asia on mennyt alkujaankin pieleen. Olisko minun pitänyt osata tulkita kattotuolikuvista mitä tasainen kattotuoli tarkoittaa? Olisiko minun pitänyt viestiä muille suunnittelijoille (heidän kysymättään) muita suunnitelmia? Missä vaiheessa ja kenen kanssa minun olisi pitänyt asiasta keskustella? Syy vieri ensin omaan niskaan, mutta sitten alkoi myös mietityttää, että missä niiden suunnittelijoiden vastuu on? No, eipä sitä syntipukkia pidä etsiä. Vahinko oli tapahtunut, päättää piti että miten asiassa edetään. Virheen oli loppupeleissä tehnyt usea eri henkilö. Isoin ongelma oli, että kommunikointi ei ole ollut selkeää ja toistuvaa. Kiireelläkin on saattanut olla osuutta asiaan. Isoin vastuu lopulta suunnitelmien yhteensovittamisessa on pääsuunnittelijalla.

Kauhulla tein reklamaatiota ensin rakennesuunnittelijallemme (eli talotoimittajallemme) sekä pääsuunnittelijallemme. Yhteistyö molempien tahojen kanssa on toiminut ja ei sitä ikinä haluaisi ikävistä asioista puhua.

Mutta turhaan murehdin. Kuten kaikissa asioissa, erityisesti HEVI kivitalojen Laurin kanssa asiointi oli helppoa. Lauri oli rakennesuunnittelijana tehnyt päätöksen kattotuolien mallista, mutta pääsuunnittelijan olisi pitänyt huomata virhe ennen kattotuolien tilausta. Siitä huolimatta HEVI tuli vastaan useassa eri kustannuksessa. Tavoitteena selkeästi tyytyväinen asiakas. Tämän kädenojennuksen jälkeen oli helppo tehdä päätös kattotuolien vaihdosta alkuperäistä suunnitelmaa vastaavaksi. Lisäksi saimme sovittua pääsuunnittelijamme kanssa hänen vastuustaan siten, että loppujen lopuksi meille ylimääräisiä kustannuksia syntyy vain yhdestä ylimääräisestä valukerrasta. Niin ja tietysti aikatauluharmia, kun nyt muurausta pitää tehdä lisää (=ei nosteta kattotuoleja tällä viikolla eikä muuten vielä maanantainakaan, nyt nosto on aikataulutettu viikon päähän perjantaille).

Loppu hyvin kaikki hyvin siis. Tässä tilanteessa sai huomata monta rakentamisen kliseetä todeksi. 1. Tarkasta ja tarkastuta kuvat usealla taholla. 2. Hommaa ympärillesi ammattilaisia, joita voit konsultoida. 3. Kysy paljon kysymyksiä, tyhmiltäkin tuntuvia.

Ihan mahtavaa oli huomata, että sain nopealla aikataululla kaikki ammattilaiset kiinni ja kaikki paneutuivat meidän ongelmaamme. Edellä mainittujen tahojen lisäksi plussapisteitä haluan antaa energiasuunnittelijallemme Nikolas Salomaalle NollaE Oy:sta. Nikolas on kyllä ollut minulle yksi tukipilareista kaikissa hitusenkin energia-asioita koskettavissa kysymyksissä. Myös tähän asiaan Nikolas paneutui ja antoi vinkkejä.

Sellaista rakentamiskokemusta siis saatu tähän alkuviikkoon. Ei sitä kai voi projektista ilman yllätyksiä selvitä… Nokka kohti seuraavia haasteita ;)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

raksaviikko 4

Vaikka työmaalla tapahtuukin kokoajan, niin edistys ei ole niin selkeää. Tällä viikolla aikaa ovat vieneet eniten ikkunanylityspalkkien teko, tukipalkkien asennus sekä aukkojen tukeminen tulevaa valua varten.

Maanantain tilanne

Autokatos/varasto odottaa valua. Sen tilanne on pysynyt samana koko viikon.

Maanantain tilanne

Raksakimpasta ostamani merikontti saapui tontille. Helpottaa kun kaikkia tavaroita ei pidä säilyttää raksapakussa.
Tässä tilanne muistaakseni tiistaina.
Tässä palkit ihan valmiina ja valua varten tehdyt lautatuennat ovat valmiina. Isoon ikkuna-aukkoon on lisätty tukipalkit tulevan liukuoven molemmin puolin.


Tässä tilanne viikonloppuna. Rakennustelineet (jotka saatiin mahtavalta vastaavalta työnjohtajaltamme Petriltä lainaan) alkavat nousta kattovaihetta varten.





Perjantaina alkoi nousta ensimmäinen väliseinäkin, ainoa kantava sellainen. Tämä tulee saunasiiven ja kodinhoitohuoneen/vaatehuoneen väliin. Seinään jätetään aukko ovea varten, joka meillä kuitenkin laitetaan umpeen kipsilevyillä tms. Aukko oli kompromissi, sillä usea henkilö pitää meitä hulluina kun saunasiipeen on käynti vain ulkokautta. No jos toteamme muutaman vuoden päästä ulkoa kulkemisen liian työlääksi, niin nyt on sitten helpompi toteuttaa käynti saunasiipeen kodinhoitohuoneen kautta. Aukko helpottaa myös rakennusaikaista kulkemista.



Väliseinä kuvattuna puku/vierashuoneestamme


Kuva otettu noin kylpyhuoneemme kohdilta. Tässä olemme juuri lakaisseet lattiat naapurimme Riikan kanssa.
Perjantaina piti olla seinävalu, mutta betonifirman viivästyksen takia siirsimme sen suosiolla maanantaille. Nyt pitäisi sitten ensi viikolle mahtua kaksi valua, jotta saadaan seinät valmiiksi. Kattotuolit nimittäin saapuvat puolessa välissä viikkoa ja minulla on haaveena, että ne saataisi talon osalta katolle jo loppuviikosta.

Muuten tähän viikkoon on mahtunut treffit valitun putkimiehen, Mauri Hyvärisen kanssa, aikataulupohdintoja ja paljon siivoamista. Ai niin ja perjantaina sovin IV-kone, esilämmitys-viilennyslaite sekä IV-putkistokaupoista. Lauantaina käytiin koko perhe Habitaressa. Eipä siitä lasten kanssa kovin hurjasti käteen jäänyt, mutta muutama hyödyllinen kontakti. Saatiin edistettyä olohuoneen screen-rullakaihdin asiaa, jäätiin pohtimaan betonitasoja saarekkeeseen, minä yritin jälleen kännyttää miestä kohti betonipinnoitetta lattiaan, tutustuttiin strech-välikattoihin ja ihailtiin mustaksi petsattua vesivaneria, jota meillekin on suunniteltu. Ai niin ja törmättiin mielenkiintoiseen kotiautomaatiojärjestelmään Cozifyyn, joka pitää esitellä sähkösuunnittelijalle. Enemmän olisin toivonut aikaa valaistusasioihin tutustumiseen, mutta lasten kanssa siihen ei ollut mahdollisuutta. Niin vähän otin kuvia, että en taida jaksaa tehdä erillistä raporttia käynnistä.

Tänään sunnuntaina pitäisi vielä käydä sähkösuunnittelijalta tulleet sähköpistekuvat läpi, laittaa pari tarjouspyyntöä ja tutustua vesitakkatarjouksiin ts. takka-asiakin pitäisi nyt vihdoin päättää. Niin ja se keittiö. Lupaan itselleni ja asianosaisille, että tämä on se viikko kun asia on selvä.

Lauantaina taas laitettiin notski ja nautittiin elämästä :)

perjantai 11. syyskuuta 2015

blogin ulkoasun päivitys

Päivitinpäs uusista 3D-kuvista inspiroituneena hieman blogin ulkoasua. Mitä olette mieltä?

Talotoimitukseemme kuului 3D-kuvat talosta ja nyt ne ovat vihdoin valmiina. Muutaman muutoskommentin tein niihin, joten kunhan ne ovat valmiina niin jaan ne kaikki tänne blogiin. Ajatuksena on luoda uusi välisivu, jonne päivittäisin kaikki suunnitelmat ja kuvat, myös pohjakuvamme, josta haluaisin tehdä selkeämmän version.

Blogiin liittyen vielä sellainen huomio, että blogin 1v syntymäpäivä lähestyy kovaa vauhtia! Marraskuussa minä taisin ensimmäiset kirjoitukset tehdä vaikka ajatus blogista alkoi kyteä jo näillä päivämäärillä vuosi sitten. Jäipä täällä hehkutettua aikamoinen etappikin, sillä blogissa on käyntejä jo yli 53 000 kpl! Älyttömän uskomatonta, että juttuni kiinnostavat teitä noin paljon. Kiitos siitä!

Mutta tässä siis vielä tuo yläpalkin kuva:


Huimaa nähdä talo "valmiina"! Hieman tuo valmis kuva on laittanut jälleen miettimään tuota talon väriä. Kaavassahan se määrättiin keltaiseksi tai kellertäväksi, mutta että kun se valkoinen talo houkuttaisi… Lupahan saatiin valkoiseen taloon, mutta kunhan se taittaa keltaiseen. Pitää yrittää säätää väriä sitten rappausfirman kanssa.

Kuvassa myös nuo isot (2,4m korkeat) ikkunat näyttävät pieniltä. Todella toivon, että niiden edessä ei tule samanlainen olo. Jo nyt olen kriittisesti silmäillyt ikkuna-aukkojamme, mutta pakko se kai vain on uskoa että ikkunakoko on riittävä. Muutoksia ei enää tehdä, sillä isot ikkunat ja liukuovi saapuvat tontille jo parin viikon päästä.

Kiirettä on pitänyt päivätyön aloituksen suhteen, sekä erinäisten selvitysten sekä hankintojen kanssa. Olisin halunnut kirjoitella saunasiiven suihkujen hankinnasta, matosta jonka ostin joku kuukausi sitten, keittiöjutuista jne, mutta eipä tunnu tunnit vuorokaudessa riittävän. Ehkä teen hankinnoista jonkinnäköisen jälkijutun myöhemmin… Hang in there! Palaan raksaraportilla sunnuntaina :) Sitä ennen edessä on vielä Habitare-messukeikka, ties vaikka siitä innostuisin kirjoittamaan jo huomenna illalla. Kiitos Onnitalon Jennille lipusta :)

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

keskuspölynimurin valinnan tuskaa

Yksi tuskaa tällä hetkellä aiheuttava asia on keskuspölynimurin valinta. Meille on ollut alusta alkaen selvää, että sijoitamme keskuspölynimuriin. Jotkut ovat moista kapistusta vastaan, mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että sen positiiviset puolet ovat niin vahvat, että se kannattaa asentaa.

Mutta keskuspölynimurien vertailu on hurjan vaikeaa! Allaway näkyy vahvasti messuilla ja markkinointi on agressiivista. Melkein samoilla linjoilla on Putzer. Jostain toisesta blogista bongasin valinnan osuneen Beamiin. Mutta mitä eroa näillä toimittajilla ja tuotteilla on? Kaikkien nettisivut hehkuttavat parhauttaan, mutta kun esim asuntomessuilla yritin eroavaisuuksia Allawayn messuständillä tiukata, niin eihän (ulkoa ostettu) edustaja osannut sanoa muuta kun että on nyt vain täällä messuilla töissä ja tietoa ei löydy…

Itseäni kiinnostaa imuteho, desibelit, asennettavuus, hinta, huollettavuus (ja sen huollon hinta), käyttömukavuus (esim varren pituus, lisäosat, varren ominaisuudet…) ja lopuksi tietysti visuaalisuus, eli minkä näköisiä ne luukut ovat joihin letku kiinnitetään (tätä tietoa on muuten hyvin vaikeaa löytää!).

Helppoahan olisi, jos voisin pyytää tarjouksen suoraan näiltä firmoilta, mutta kun heillä ei ole suoraa kuluttajamyyntiä, vaan tarjous pitää pyytää esim joltain jälleenmyyjärautakaupalta. Työlästä! Ja mites pyydät tarjouksen jos et tiedä mitä osia ja kuinka pitkiä sellaisia tarvitset?

Allawaylta saimme ilmaisen suunnitelman ja laskelman tarvittavista osista. Mutta kuten muissakin suunnitelmissa, olisi hyvä että siinä käytäisi jonkinnäköistä keskustelua asiakkaan kanssa, eikä vain ominpäin suunniteltaisi. No, sainpas tuolla laskelmalla ainakin jotain hinta-arviota pyydettyä ja budjetin linjaan.

Ei tässä muuten mitään, mutta kun asialla taitaa tulla kohta melko kiire. Meidän väliseinämme tulevat kivestä ja katot ovat pääosin vinoja, joten olettaisin lattia-asennuksen olevan meille järkevä vaihtoehto. No lattiahommat alkavat varmaan jo puolentoista viikon päästä, eli asia olisi hyvä saada maaliin jo ennen sitä.

Eli huudan apua teiltä rakkaat lukijat. Mikä teidän valintanne keskuspölynimuriksi oli ja miksi? Ja jos joku keskuspölynimurikauppias tämän kirjoituksen bongaa, niin minuun saa mielellään olla yhteydessä. Olen myyntipuheille hyvin altis tällä hetkellä ;)

Kuvat Allaway A30, Beam Alliance625SB ja Putzer Aino

lauantai 5. syyskuuta 2015

raksaviikko 3

Kolmantena raksaviikkona olemme saaneet aikaiseksi seuraavaa.

Tiistaina tehtiin ontelovalu ja valettiin jonkin verran myös autokatoksen sokkelia. Betonia oli vaan tilattu epähuomiossa vaan aivan liian vähän ja siksipä seuraava valu olikin heti seuraavana päivänä, jolloin saatiin sokkeli valettua loppuun ja aloitettiin myös talon seinien valamista. Betoni saatiin edukkaimmin Betonivalu Laatikaiselta joka toimittaakin loput valumme.



Talon seinät nousivatkin tällä viikolla nopeasti ja nyt meillä on jo talon matala seinä melko valmiina. Ikkunoiden ja ovien paikat ovat jo näkyvillä :) Vielä pitää aukkojen yläosiin tehdä tuennat ja aukot madaltuvat noin 20cm. Tekeminen hidastuu nyt kun seinää joudutaan nostamaan telineiltä. Ison duunin aiheuttaa myös ikkunoiden ylitysraudoitusten väsääminen. Asiaa ei helpota yhtään se, että osa raudoituksesta pääsi loppumaan kesken. Laskentavirhe HEVI:n puolelta? 10mm harjateräksiä saimmekin päivän varoituksella lisää, mutta nyt ovat ne ikkunan ylityspalkkeihin käytettävät "hakasetkin" loppuneet. Toivottavasti saadaan niitä nopeasti lisää. Myös harkot alkoivat käymään vähiin. Kun HEVI kivitalojen Lauri kävi työmaalla torstaina tiedusteltiin asiaa häneltä ja kävi ilmi, että kaikki harkkomme eivät olleet FinnEPS:n tehtaalla mahtuneet ensimmäiseen kuormaan. No hyvä, että huomasimme asiasta kysyä, muuten olisi työnteko keskeytynyt. Nyt loput harkot saapuvat raksalle tulevana maanantaina.

Tilanne tiistaina
Tällä viikolla jatkettiin ja saatiin ulkotäytöt valmiiksi. Niin ja varaston sisätäyttö myös. Lisäksi kuskattiin vielä kolme kuomallista louhetta pois. Lisäksi itkumuurimme on vihdoin täysin valmis. Huono uutinen oli, että rakennusvalvonta näkee sen vieläkin sen verran korkeaksi, että aita joudutaan päälle varmaan rakentamaan. Mutta siis kaivinkonehommat on nyt ainakin toistaiseksi ohi tontillamme. Hieman täyttöjä puuttuu talon etukuistin kohdilta sekä autokatoksen sivuilta, mutta ne voi kuulemma hoitaa pienemmällä koneella sitten tuonnempana. Lisäksi varasto pitää vielä täryyttää mutta se voi vielä hetken odottaa. Kohta voisi laskea pysyimmekö budjetissa maatöiden osalta. Alustavat laskelmat näyttävät siltä, että ehkä hieman (joitain tuhansia) mentiin yli budjetoidun. Mutta odotetaan nyt vielä yhdet soralaskut, viimeisten louheiden poisvientilasku sekä kaivinkoneen lasku.

Tilanne torstaina aamupäivällä
Tontille saapui myös tarvikkeet kattoon ja katoksiin. Aikamoinen puukasa.

Perjantaina ulkoistettiin lapset ja hoidettiin asioita. Istuttiin sähkösuunnittelijallamme Hendell Oy:n Ari Miettisellä kolme tuntia ja käytiin alustavia sähköpistekuvia läpi. Lisäksi aloitettiin valaistussuunnittelu, jonka nyt jälkikäteen päätimme häneltä tilata. Alkuperäinen ajatus oli hyödyntää Hide-a-Liteltä ilmaiseksi saamaamme valaistussuunnitelmaa, mutta sen nähtyämme totesimme, että kyllä sen tekeminen taitaa kaivata enemmän vuorovaikutusta. Sähkösuunnittelukäynnin perään suuntasimme tapaamaan potentiaalista keittiötoimittajaa Remola Oy:n Markoa Järvenpäähän ja tsekkaamaan vielä hänen keittiöitään livenä. Odotetaan päivitettyä tarjousta ja tehdään keittiöpäätös ensi viikolla.

Sentään joku päätös tehtiin, kun valittiin putkimies. Sähkömiehen valinta vielä vaiheessa, kunhan saadaan Arilta valmiit sähkösuunnitelmat niin pitää tehdä valinta aika haipakkaa. Jotenkin haastavaa meille näiden lopullisten valintojen teko…

Tämä tilanne oli raksaviikon 3 lopussa. Kuvassa vasemmalla saunasiipemme. Oven ja ikkunan paikat puku/vierashuoneessa näkyvät jo. OIkealla oleva iso aukko on se, mihin tulee lasiseinä jossa on myös liukuovi. Näiden väliin jää ikkuna joka on TV/elokuvahuoneessamme.
Pitkä ikkunaseinä ja oikealla kulman takana iso ikkuna joka on siis ruokailutilassamme. Ison ikkunan vieressä seinänpätkä, johon tulee keittiön kaapit (pieni kapea ikkuna on keittiöön). Oikeassa kulmassa oleva ovi johtaa arkieteiseen.
Toinen kuvakulma isoon ruokailuhuoneen ikkunaan, keittiön pikkuikkunaan sekä arkieteisen sisäänkäyntiin.


Julkisivu. Aukot pienenevät vielä n. 20cm ylhäältä. Vasemmalla arkieteisen ikkuna, pääsisäänkäynti, sitten tulee tytön makuuhuoneen ikkuna, pojan makuuhuoneen ikkuna ja viimeisenä meidän makuuhuoneen ikkuna.

Valmis itkumuuri ja talomme sen yläpuolella.
Hurjasti olen miettinyt aikataulutusta tällä viikolla. Kattotuolit saapuvat puolentoista viikon päästä, eli silloin viimeistään talon seinien pitää olla valmiina, jotta saadaan nostettua kattotuolit melkein heti paikoilleen. Siitä kuulemma timpureilla menisi noin viikko kattoruoteiden ja aluskatteen paikoilleen saamiseen. Sitten pitäisi aloittaa lattian teko. Eli putkarin pitäisi saada putkiläpivedot valmiiksi, sitten levitellään styrokseja ja kiinnitellään raudoitusverkkoa. Sitten lattialämmitysputkien asennus, sähköjen veto, keskuspölynimurin putkistojen asennus (jota ei muuten ole vielä edes valittu…), kuramaton paikan muotittaminen arkieteiseen ja unidrain-viemäreiden asennus (eipä ole näitäkään vielä hankittu) ennen lattiavalua. Vaikea arvioida kauanko tuohon lattiaprojektiin saa upotettua aikaa… Lattioiden valun jälkeen laitetaan ikkunat paikoilleen kiireen vilkkaa. Rappaus olisi nimittäin tarkoitus tehdä vielä ennen pakkasia. Näillä näkymin aikataulutoive olisi jo lokakuun loppupuolella. Saa nähdä, miten meidän käy ;)

Tänään vuorossa on vielä naapurin tuparit. Juu-u, ensimmäiset ovat jo muuttaneet asumaan alueelle. Vähän erilainen rakennustapa tuo suurelementeistä rakentaminen :) Niin ja huomenna mies menee vielä raksalle hommiin, tavoite olisi saada autokatos valmiiksi seuraavaa valua varten.