perjantai 29. toukokuuta 2015

ikkunat ja inspiraatio

Osittain eilisen ovipohdinnan myötä, olen tänään viettänyt hetken jos toisenkin pohtien, että pitäisikö meille sittenkin harkita mustia ikkunanpokia sisälle oleskelutiloihin (keittiö-ruokailuhuone-olohuone) sekä eteiseen. Kuin tilauksesta sähköpostiini putosi uusin Est Magazinen mini issue joka vain vahvisti fiilistäni.

Mutta ajattelinpa jakaa siis teillekin muutaman kuvan ihanasta Australialaiskodista, jonne mustat ikkunanpokat sopivat kuin nenä päähän! Muutenkin koti on niin mahtava, että voisin muuttaa sinne heti! Australian ilmasto kelpaisi tietysti kaupan päälle ;)

Jos et ole tähän ilmaiseen verkkolehteen vielä tutustunut, niin suosittelen lämpimästi! Mahtavan inspiroivia kuvia ja koteja!










ovesta asiaa

Tänään otin hoidettavaksi niin pienen suuren asian, kuin talon ovet. Ovi on aika merkittävä osa talon julkisivua, mutta toisaalta aika pieni asia johon ei osaa pistää sen ansaitsevaa aikaa. Toki olen pitkin projektia välillä miettinyt, että minkätyyppisistä ovista pidän ja messuiltakin on tullut hamstrattua oviesitteitä, mutta silti selkeää visiota ei ole syntynyt. Ja sama on tilanne edelleen.

Mutta asia pitää kuitenkin päättää, sillä kohtapuoliin pitäisi varmaan pistää ovilista kuntoon kun kirjoitellaan talotoimitussopimusta. Siksi otin täällä mökillä ollessani äitiäni kädestä kiinni, istutin iPadin ääreen ja pyysin hänen kommenttiansa talopakettiin kuuluvan Isoniemen ovivaihtoehdoista.

Pinterestiin olen kerännyt tämänmoisia inspiraatiokuvia.



Visio oli aikaisemmin jostain massiivipuisesta umpiovesta jonka vierellä on kapea ja korkea ikkuna. No, Isoniemeltä ei ilmeisesti löydy massiivipuuovia ja en sitten tiedä olisinko siihen hurjasti rahaa valmis panostamaankaan. Ja haluanko massiivipuisen oven joka ei sitte olisikaan puun värinen? Siitä olen varma, että oven pitää olla saman värinen kuin sen vieressä olevan ikkunan karmin. Eli tumman harmaa ulkopuolelta. Näissä yllä olevisaa inspiraatiokuvissa harmaa umpiovi näyttää aika pliisulta… Mutta näyttääkö kun ovi on oikeasti tumman harmaa?

No sitten mietin tuota pystyikkunallista ovimallia. Meillä on sellainen nykyisessä kodissa ja minusta se on kiva. Mutta sitten tajusin, että meillä tulee oven eteen tulevalle kuistille vaakarimoitusta. Visuaalisesti siis minusta olisi kivempi jos ovessa toistuisi sama linja. Eli ovi, jossa on useampi vaakaikkuna-aukko (inspis-kuvissa ensimmäinen). Muttamutta… Tällainen vaakaikkunamalli on nykyään hyyyyvin suosittu. Asuinalueemme aiemmin valmistuneella osalla niitä taitaa olla joka toisella ja tiedän nyt meidän naapureihinkin niitä tulevan jo kahdelle. Onko siis tylsää jos kaikilla on "samanlainen" ovi?

Ja kun tätä asiaa aloin pohtia, niin päähän putkahti niinkin oleellinen asia kuin oven väri. No ulkoväri on siis selviö. Tumman harmaa on ainoa vaihtoehto, sillä ikkunanpokamme ovat ulkoa tummanharmaat. Mutta entä sisältä? Ikkunamme tulevat olemaan sisältä valkoiset. Pitäisikö ovenkin siis olla valkoinen? Mutta onko valkoinen ulko-ovi valkoinen vain uutena? Onko se kohta täynnä kengänjälkiä ja naarmuja? Mutta jos ikkunanpoka vieressä on valkoinen, niin voiko ovi olla jonkun muun värinen?

No sitten mieleen tuli ajatus mustasta ovesta. Yhdessä vaiheessa leikittelin ajatuksella josko ikkunanpokamme olisivat olleet sisältä joko tumman harmaat tai jopa mustat. Tähän asiaan minulla ei pokka riittänyt (vaikka olenkin ihaillut esimerkiksi näitä Puronmutka-blogin ihania mustia ikkunoita), mutta olisiko hirveä rikos, jos meillä olisikin yksi ikkuna jonka pokat olisivat sisältä mustat? Ja tämä siis olisi tietysti se kapea ja korkea ikkuna suoraan siinä mustan ulko-oven vieressä. Ottaisiko se silmään kun/jos olohuoneen ikkunanpokat ja liuku-ovi olisi valkoinen? Ja tästä sitten tuli aasinsiltana ajatus, että mitäs jos ne olohuoneen ikkunanpokat olisivatkin sittenkin tummat? (muihin huoneisiin joissa on normikorkeat ikkunat, haluan ehdottomasti valkoiset pokat)

Eli enpä päässyt asian kanssa puusta pitkälle. Mutta sain minä päätöksiä tehtyä (ne pitää toki vielä esitellä työmatkalla olevalle miehelle…). Ulko-ovi asia on ehkä isoin kysymys, mutta onhan meillä ovia muitakin. Arki-eteisen ovi saa luvan olla samanlainen kuin pääovenkin, eli se päätös pitää vielä tehdä loppuun toiste, mutta tässä olisi ajatus muiksi oviksi:
Isoniemen Metsävaahtera (tämä tummanharmaana ulkoa ja valkoisena sisältä, ilman vaakaraitoja jos mahdollista, ehkä?) tulee saunasiiven puku/vierashuoneen oveksi.

Isoniemen Kullero tummanharmaana molemmin puolin tulee sekä varaston, että teknisen tilan oveksi.
Lopuksi vielä vahva ehdokas pääulko-oveksi ja arki-eteisen oveksi.

Isoniemen Pohjanlumme
Onko vinkkejä? Ajatuksia? Mielipiteitä? 

Sellainen vielä tuli mieleen, että näköjään minua viehättää myös painikkeemattomuus (onko toi sana?) ja sen sijaan tuollainen pitkä tanko vetimenä. Olisikohan sellainen kätevä vai vaan harmitus? Ja onkohan kallis ratkaisu?

Jatketaan harjoituksia, nyt kello on miljoona ja lapset heräävät taas kukonlaulun aikaan ;)

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

rungon kasausta opiskelemassa

Saimme tänään hienon tilaisuuden päästä katsomaan livenä, miten se runko nousee FinnEPS-harkoista, kun talotoimittajamme HEVI kivitalot kutsui meidät uunituoreelle työmaalle Tuusulaan. Kelit suosivat kun seurasimme sivusta, miten legopalikoita kasailtiin :)

Rakennusmateriaalihan mahdollistaa sen, että erillistä antura- tai sokkelivalua ei tarvitse tehdä, vaan kun materiaali on samaa, voidaan tehdä saumaton valu yhdellä kertaa. Tämä siis tarkoitti, että harkkoja alettiin kasaamaan suoraan soran päälle.

Olipas muuten hauskaa jutella toisen samasta materiaalista rakennuttavan ihmisen kanssa. Oli myös kiva kuulla, että heidän valintaperusteensa materiaalille olivat aikalailla samanlaiset kuin meidän (niitä valoitin tässä kirjoituksessani).

Tässä hieman tunnelmia tältä päivältä. Kiitos vain HEVI kivitalojen Laurille ja tietysti rakennuttajalle.

Ensin hieman harjoitellaan.

Laaduntarkkailija asemissa :)

Lauri demonstroi kuinka helppoa harkkojen työstö on.

Kulma.

Ensin kasattiin ja harjoiteltiin, sitten vaan nostettiin oikealle paikalle.

Tässä harkkorivi on jo oikealla paikalla.

Vajaa tunti myöhemmin, oltiin jo tässä vaiheessa. Ja kuulemma tämä oli hidas vaihe!

Erään pienen miehen päivän kohokohta :)
Päällimmäiseksi vierailusta jäi tunne, että ehkä me tästä selvitään :) Kyllä me yksi talo saadaan varmaan kasattua ihan menestyksellä ;)

maanantai 25. toukokuuta 2015

status check

Olemme nyt sellaisessa vaiheessa, että tuntuu olevan tyyntä myrskyn edellä. Lähes kaikki asiat riippuvat nyt toisistaan ja luovat sellaista painetta ja kiireen tuntua vaikkei mitään todella suurta vielä olekaan tapahtunut. Mutta ajattelinpa kirjata tänne mitä meillä siis on nyt projektin suhteen tapahtunut ja mitä seuraavaksi tulee eteen.

Rakennuslupa jätetään toivottavasti ensi viikolla. Arkkitehtimme kävi tänään meillä käymässä ja kävimme läpi lupaa varten tarvittavia dokumetteja sekä tarkastelimme uusimmat muutokset piirustuksista. Muutama muutos tuli vielä kuviin mm ikkunoiden kokoon. Eli nyt hän tekee vielä ne muutokset ja kun saamme pihasuunnittelijaltamme Viher-Lindan Lindalta karkeat luonnokset pihasuunnitelmasta loppuviikosta, saadaan asemapiirustuskin kuntoon.

Lupaa varten pitää vielä tehdä myös energiaselvitys. Se on vaikeaa, sillä emme vieläkään ole osanneet päättää mikä lämmityscombo meidän olisi järkevintä laittaa. Onneksi energiaselvityksen tekijämme Vesitaito tarjoaa myös energiaoptimointi-palvelua, jossa he laskevat mikä lämmitysmuoto olisi meille järkevin ja kustannustehokkain. Hyvin pienellä lisäinvestoinnilla saamme heiltä siis suositukset ja elämä on meille taas hieman helpompaa. Kirjoittelen tästä tarkemmin myöhemmin. Mutta jokatapauksessa, energiaoptimointi pitäisi saada käyntiin tällä viikolla ja ensi viikon alussa olisi kiva jos olisi energiaselvitys valmiina.

Energiaselvitystä varten piti nyt sitten myös tietää, että tuleeko meille se paljonhaaveiltu lasiliukuovi siihen pitkälle ikkunaseinälle… Viime viikolla sain useamman lisätarjouksen (kiitos vaan erityisesti Timo H:lle hyvistä vinkeistä tässä liukuovea koskevan kirjoitukseni kommenteissa) ja yksi niistä vaikuttaa erittäin potentiaaliselta. Jopa niin potentiaaliselta, että tänään ahdistin miehen jälleen nurkkaan ja lopulta sain häneltä myöntymyksen asiaan :) Eli lasiliukuovi tulee!!! Mutta se ansaitsee varmaan myös oman kirjoituksensa kun on vahvistunut. Arkkitehti tosin sai tänään jo luvan piirtää sen lupakuviin :) Voin kertoa, että olen ollut tänään yhtä hymyä :)

Viime viikolla kävimme myös vihdoin ja viimein K-raudassa hypistelemässä väriliuskoja, sillä myös talon väri pitää ilmoittaa rakennusluvassa. Valinta oli yllättävän helppoa, sillä meillähän kunta määrittää aika tarkkaan minkävärisiä taloja meidän kortteliin saa rakentaa (asiasta olen kertonut tässä aiemmassa blogitekstissä). Onneksi kunnan viranomaiset vaikuttivat asian suhteen melko rennoilta ja kun naapurimmekin toivoisi vaaleampaa taloa, niin päädyimme esittämään rappauksen väriksi Tikkurilan kivitalovärikartan sävyä 4824. Se oli kaikista vaalein kellertävistä vaihtoehdoista. Sokkelin väriksi tulee tumma harmaa kuten myös peltikaton, ikkunoiden ulkokarmien, kattoturvatuotteiden, rännien ja syöksyputkien. Kuvassa on Tikkurilan sävy 4985 joka luonnossa on kyllä paljon tummempi. Tehosteväriksi valittiin tässä vaiheessa Tikkurilan Valtti 5077 Kanto (jonka väriä en tähän jostain syystä saanut, mutta linkistä löytyy). Sitä käytetään kuistin ja autokatoksen rimoituksessa. Sävy pitää tosin vielä tarkistaa, sitten kun aletaan oikeasti maalailemaan. Mutta yksi asia on siis lähes päätetty ;)



Lisäksi rakennuslupaa varten pitää vielä hoitaa naapurikuulemiset. Meillä uudisalueella on sen verran hyvä tilanne, että vain yksi naapuritonteistamme (tai siis kuulemisen piiriin kuuluvista tonteista) on myyty. Tai siis kaupat on viimeistelty. Näihin naapureihin törmäsin sattumalta tänään tontilla kurvaillessani ja jo varoitin tulevasta ;) Pääsin heille jo kuvia vilauttamaan ja eipä niissä huomautettavaa ollut. Meidän tonttiemme välissä kun on muutenkin 15m leveä puistokaistale. Mutta kun ihan lopulliset kuvat ovat valmiit, niin pitää käydä hakemassa heidän puumerkkinsä niihin.

Niin ja siitäpäs päästiinkin aasinsiltaa pitkin tonttikauppoihin. Varasin tänään ajan kunnalta kauppakirjojen allekirjoitukseen ja meistä tulee siis tontinomistajia 29.6. klo 8.30. Tonttikaupat pitää tehdä viimeistään 30.6. joten ei me niitä tiukoille jätetty ;) Kunhan vaan OP:n yhteyshenkilöni alkaisi vastata yhteydenottopyyntöihini. Olen jättänyt niitä hänelle vasta neljä kuluneen kuukauden aikana...

Samaan aikaan ollaan jatkettu nykyasunnon kauppaamista. Valitettavasti ei ole vielä natsannut ja siirrettiinkin nyt myyntivastuu välittäjälle. Viime viikolla julkaistiin siis uusi ilmoitus jota varten ammattilainen kävi kuvaamassa kotiamme. Täytyy myöntää, että ovathan ne kuvat aikalailla hienompia kuin minun räpsäisyni…

Toivottavasti tämä asia edistyisi, sillä muuten ei rakennusluvat mitään auta… Rakentaminen alkaa vasta kun asunto on myyty.

Samaan aikaan olen pyytänyt tarjouksia LVIS-suunnittelusta ja mm. terassin lasikatosta. Niin ja aloitin minä jo sähkösuunnitelmankin pohtimisen piirtelemällä pohjakuvaan pistorasioiden ja valaisimien paikkoja.

Heti kun lupakuvat ovat valmiit aloitan myös maatyöntekijöiden kilpailutuksen. Kovasti haluaisin myös alkaa etsiä timpuria, mutta eihän sitä voi kun ei ole aikataulua selvillä. Niin ja sitä ei ole, ennen kun asuntokauppoja on hierottu… Vuokra-asuntokin olisi kiikarissa ihan tontin kulmilta, mutta pelottaa että se menee ohi suun kun ei voida sen vuokraamiseen vielä sitoutua. No, kai tämä vyyhti tästä jossain vaiheessa purkautuu ;)

Tällaista siis täällä. Loppuviikosta suuntaan lasten kanssa äitini mökille nauttimaan elämästä. Instagramissa jaoinkin jo viime viikonlopun tunnelmia sieltä. Maanpäällinen paratiisi :)

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

voiko postilaatikkoon rakastua?

Jos voi, niin minä olen rakastunut. Ja tässä hän on.

Kuva täältä
Bongattu Stylizimo-blogin Instagram-tililtä ja sieltä ongittu tieto, että näitä ihanuuksia saa Norjalaisesta Sommerbutikken-nettikaupasta hintaan 313€ (2475 kr).

Tämä rakkaus ei toki ole kovin syvällä pohjalla, sillä vaikka olen tätä postilaatikkoa ihaillut jo useampaan eri otteeseen usean viikon aikana, niin silti en tiedä haluaisinko sitä meidän talomme edustalle. En tiedä onko kupari meidän vaaleaksi suunnitellun talon edustalla ihan edukseen? Ja mitenköhän se ikääntyy? Meneekö laikukkaaksi niinkuin kupari kai usein menee? Lisäksi en ihan äkkiseltään kyllä keksinyt, että toimittavatko ollenkaan ulkomaille. Ehkä erillisestä tiedustelusta? Silti, ihastella kai saa ;) Tässä tummanharmaan puun kaverina on ainakin mahtavan näköinen!

Postilaatikko kuuluu niihin asioihin, jota harva kai tajuaa pohtia ennen kun on pakko (sellainen tarvitaan virallisesti kai viimeistään ennen muuttotarkastusta). Silloin joutuu sitten räiskimään ja ostamaan jonkun perusmallin. Mutta jos olisi nyt ajoissa, niin voisi postilaatikon tilata vaikka Norjasta :D

Suosittelen muuten tuota Stylizimo-blogia muutenkin. Aivan ihania sekä inspiroivia kuvia ja oivalluksia.

Inspiroivaa sunnuntaita sinullekin!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

lasiliukuovi terassille

Pohdintaan on palannut jo alussa budjettisyistä haavelistalta ylipyyhitty lasiliukuovi takapihalle ja terassille. Tämä ultimatehaave minulla on ollut siitä saakka kun äitini ja hänen mihensä hankkivat moisen kakkoskotiinsa jo yli 10 vuotta sitten. Sen jälkeen olen aina ihastellut lasiliukuovia ja sitä miten ne jatkavat sisätiloja ulos.


Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Meillehän on tulossa olo-/ruokailuhuoneeseen 7,5 metriä pitkä ikkunaseinä, jonka eteen tulee 34m2 katettu terassi (joka joskus tulevaisuudessa tullaan toivottavasti lasittamaan). Kas näin:



Mielestäni tällainen ikkunaseinä huutaa lasiliukuovea kumppanikseen. Mutta kun se raha… Olin kuullut kauhujuttuja liukuovista jotka maksavat 5000€ ja siksi en edes tohtinut moista miehelle ehdottaa. Mutta sitten eräs talomyyjä esitti mielipiteensä siitä, että hänestäkin meidän kannattaisi miettiä tuolle seinälle liukuovea ja kuinka hänen kokemuksensa mukaan liukuovelle ei jää extrahintaa kuin 2000-2500€ kun huomioidaan sen takia poisjäävät ikkunat ja tavallinen ovi.

No eihän tälle hullulle tarvinnut muuta herätettä ja asiaa piti lähteä tutkimaan. Ja kaiken lisäksi kiireesti, sillä moinen päätöshän vaikuttaa talon piirustuksiin ja siten myös lupaprosessiin (joka pitäisi saada käyntiin asap…).

Niinpä otinkin reilu viikko sitten yhteyttä talotoimittajamme ja ikkunatoimittajamme suosittelemaan Profiniin ja aloin selvittelemään mitäköhän moinen liukuovi meille voisi kustantaa. Ja auts. Tuolle seinälle olisi järkevintä tehdä jako neljään, eli kaksi kiinteää ikkunaa reinoihin ja keskelle kaksiosainen liukuovi jonka mitta olisi noin 3,70m (korkeudella 2,6m). Tarkoittaen 1,85m liukuvaa osaa. Ensimmäinen hinta tälle osalle oli päätähuimaava 7300€! Siis yhdelle ovelle! Tähän sitten Profin suositteli, että ottaisimme heiltä myös ne liukuoven viereen tulevat kiinteät ikkunat, jotta seinän ilme olisi yhtenäinen. Täysijärkinen ihminen varmaan tuossa vaiheessa olisi jo viheltänyt pelin poikki, mutta siis vain täysjärkinen. Minä päätin odottaa, että mikä se hyvityshinta olisi ikkunatoimittajaltamme HR-ikkunoilta, jotta pystyisin laskemaan sen oikean + hinnan jota liukuovi aiheuttaa. Kyllähän nyt ikkunoiden ja tavallisen terassiovenkin pitää jotain maksaa, eikö? Ja jos hyvityshinta olisi kovin alhainen, ja toisin sanoen liukuoven hinta jäisi liian kovaksi, niin jätetään sitten leikki kesken.

No, hyvityshintatieto tuli ja ei ollut kovin suuri… Voin kertoa, että ei jää liukuoven hinnaksi vain 2000-2500€… Mutta enhän mä vieläkään voinut luovuttaa. Naputtelin siis vielä kaksi tarjouspyyntöä toisille liukuovitoimittajille. Ensin Lagerholmille (tekevät liukuovia tuotenimellä Hajom) ja sitten Klas1:selle. Toivoen tietysti, että hinnat olisivat huomattavasti huokeampia. No, Klas1:sen tarjous saapui juuri ja eipä ollut halvempi vaan hieman jopa tyyriimpi. Sormet ja varpaat siis ristiin, että Lagerholmin hinta on kohdillaan…

Mutta jos ei ole? Olenko sitten valmis luovuttamaan haaveen suhteen? En tiedä. Tiukille se pistää jos joudun. Olen nimittäin vähän sellainen ihminen, että jos jotain päähäni saan niin siitä on vaikeaa päästää irti. Budjetti tosin natisee jo nyt liitoksistaan, eli ei sekään loputtomiin kestä.

To be continued siis...

lauantai 9. toukokuuta 2015

tontilla

Kävimme vappupäivänä juniorin kanssa tontilla pyörimässä. Vanhempi lapsi oli sairaana ja mies jäi häntä kotiin kaitsemaan ja olipas ihanaa saada ihan rauhassa pyöriä tontilla!

Pieni mies tutki maastoa ja minä sain tutkailla tontin puita ja isojen kivien sijaintia. Kävimme pihasuunnittelijamme Lindan kanssa tontilla muutama viikko sitten ja jo silloin kovasti pohdimme puiden ja kivien kohtaloa. Tontilla on tosiaan iso määrä isoja sammaloituneita kiviä ja haluaisin ehdottomasti säilyttää niitä pihapiirissä niin paljon kuin mahdollista. Aitana tai röykkiönä. Ehkä joku kaunein voisi olla ihan veistoksellisesti vaikka keskellä pihaa valaistuna?


Tontin takaosa on tarkoitus säilyttää metsämäisenä ja kun metsä jatkuukin siitä rakentamattomana, niin minusta se sopii tontin luonteeseen. Valitettavasti isoimmat ja komeimmat kivet sijaitsevat tontin etuosassa, juuri siellä mihin talon kulma tulee. Kas näin:




No, toivotaan, että meille osuu taitava kaivinkonekuski joka osaa siirtää kivet mahdollisimman hyvässä kunnossa tontin takaosaan (ja olla murjomatta metsänpohjaa liikaa). Jonkinnäköistä aitaakin pohdimme tuohon ainoan naapurin rajalle (kuvassa vasemmalla). Mutta kerätäkö siihen luonnonkivi/louheaitaa vai laittaako joku rima-aita? Aitojen mallit (ainakin tielle päin) on kyllä aika tarkkaan määritelty rakentamistapaohjeessa, mutta ainakin Taasjärvi II -alueella olen nähnyt hyvin simppeleitä ja kauniita rima-aitoja. Luulisi, että samanmoisia saisi meidänkin alueelle tehdä.

Seuraavassa kuvasarjassa on tonttimme etuosaa tieltäpäin kuvattuna.

Ajoramppi sijoittuisi tuohon viimeiseen kuvaan, jossa on kaatunut mänty juurakkoineen
Tämän kohtalo on myös pohdinnassa. Äitini oli sitä mieltä, että kallio kannattaisi vain putsata ja jättää tuollalailla rouheaksi. Siihen sitten ehkä sellainen rima-aita joskus tai vaan havuistutuksia. Meillähän on alunperin pohdittu tuohon kallion keskelle myös kulkuaukkoa pääovellemme, mutta äiti ehdotti, että jos kallion jättäisi ehjäksi ja ainoa kulkutie olisi tuo ajoramppi. Itse en ole ihan varma ratkaisusta. Toisaalta houkuttaisi jättää kallio ehjäksi, mutta tuleeko mahdollisten kävellen paikalle saapuvien vieraiden matka pitkäksi jos pitää kiertää ajorampille? Pöh, autollahan meille tullaan ja ei tietysti puhuta kuin reilusta 5 metristä (?) lisäkävelyä. Onko teillä mielipidettä asiaan?

Noh, näiden "ongelmien" odotan ratkeavan kunhan saan mallailtua talon paikan tontille. Nyt se on sellaista mutu-meininkiä kun asioiden paikkoja pohtii. Että mä odotan valmista pihasuunnitelmaa!

perjantai 8. toukokuuta 2015

byggmaxin bloggaajailta

Olipas hauskaa, että tällainen aloitteleva blogisti kutsuttiin mukaan Byggmaxin bloggaajille järjestämään iltamaan. Pakko myöntää, että Byggmax ei ole minulle entuudestaan tuttu. Tai no, olinhan minä lukenut toisista blogeista samanmoisista bloggaajailloista ja nyt juuri vähän aikaa sitten luin Talo Rautio -blogista Byggmaxin järjestämästä nikkarointikisasta. Eli oli hyvä päästä tutustumaan valikoimaan ja liikkeen ideologiaan. Ehdotonta plussaa oli päästä tapaamaan bloggaajakollegoita! Mukana oli Villa Solsidanin pariskunta, Hirsitalo Helsinkiin -blogin J ja tuleva naapurini Satu Koti Rinteessä -blogista. Ja olipa yhtenä järjestäjätahon edustajana Projekteista isoin -blogin Jonnakin.

Meitä hemmoteltiin herkuilla, valistettiin ruuvien eroista, kierrätettiin liikkeessä ja lopuksi saimme nikkaroida kotiinviemisiksi tarjotinpöydän. Se tosin jäi viimeistelyä vaille valmiiksi, joten ette tätä hurjan hienoa tuotosta vielä valmiina näe ;)



Ja sainpa nyt, rautakaupassa ollessani, aikaiseksi hankkia pitkään ostoslistalla olleet materiaalit talon paikan merkkaamiseen tontille. Ajatus nimittäin on käydä iskemässä kepukat talon nurkkiin ja vetää niiden väliin nauhaa, jotta sitten voi helpommin visualisoida mihin se talo nyt oikeasti nousee. Ehkä sitten on helpompaa päättää myös mitkä puut saavat kaatotuomion.

Kiitos Byggmaxille kutsusta, kivasta tuoteämpäristä sekä tarjoiluista ja bloggaajakollegoille seurasta :)

torstai 7. toukokuuta 2015

asuntomessuilla

Sain kutsun talotoimittajaltamme HEVI kivitaloilta tulla tutustumaan heidän tämän vuoden asuntomessukohteeseensa Panthera Tigrikseen asuntomessujen lehdistöpäivänä. Kyllähän moiseen tilaisuuteen piti tarttua ja vietinkin muutaman mukavan tunnin tässä mielenkiintoisessa talossa toimittajien kanssa höpisten ja taloon tutustuen. Oli mahtavaa päästä näkemään ikkunatoimittajamme HR-ikkunoiden ikkunat livenä ja päästä myös testaamaan Profinin liukuovea, jota olemme pohtimassa ikkunaseinällemme.

"Tiikeri" on herättänyt paljon huomiota jo etukäteen, eikä ihme, sillä siinä on käytetty kivitaloille harvinaisia pyöreitä muotoja ja muutenkin ilme on moderni. Sisällä linjakas ilme jatkuu muunmuassa siinä, että talossa ei ole käytetty yhden ainoata laattaa, vaan lattia- ja seinämateriaalit ovat kaikki erilaisia pinnoitteita. Märissä tiloissa on käytetty mikrosementtiä ja kaikkialla muualla Decosin uutta Oxyda-lattiapinnoitetta. Olipa muuten kaunista! Juttelin talolla pitkään Decoksen tuotteita jälleenmyyvän ja asentavan Decorative Lifen edustajan kanssa ja saapa nähdä jos meillekin tulisi moinen lattiapinnoite :)

Tässä maistiaisia talolta.
Decosin pinnoitteilla oli käsitelty kaikki katot, lattiat ja suuri osa seinistä. Viimeisessä kuvassa näkymä ylöspäin olohuoneen ovaalista aukosta.
Huomio kiinnittyi automaattisesti myös rohkeisiin ja erilaisiin tapetteihin, joita taloon oli valittu.


Kylpyhuone oli pinnoitettu mikrosementillä. Pyöreästä saunasta tulee varmaan upea! Keittiö Puustellilta. Ylhäällä oikealla kuva alakerran vessan tapetista.
Tässä vielä tarkempi kuva Oxyda-lattiapinnoitteesta joka on siis eräänlaista betonipinnoitetta. Tämän etu mikrosementtiin verrattuna on kuulemma että ei vaadi niin montaa liippauskerrosta. Pitää tutustua materiaaliin vielä tarkemmin, mutta kovasti siitä kiinnostuin! Raportoin sitten lisää jos siihen päädytään.


Kivaa tälleen tämän saman rakennusmateriaalin valinneena oli kuulla, että Tiikeri on ainut talo asuntomessuilla joka on A-energialuokassa. Meillä tuskin moiseen pyritään, mutta kiva tietää että sekin olisi pienellä panostuksella mahdollista.


PS. Tämä kohde on vielä vailla asukkaita ja tulossa kuulemma pian myyntiin