maanantai 30. marraskuuta 2015

raksaviikko 15

Jopas nyt tuntuu, että on viikossa tapahtunut!

Viikko alkoi valaistussuunnitelman viimeistelyllä sähkösuunnittelijamme Ari Miettisen kanssa. Saimme valittua valaisimet, joista Ari pyytää puolestamme tarjousta. Toivottavasti saan Arilta suunnitelman pian niin voin sen tännekin jakaa :) Esimakuna tässä ihan yllättäen Decolightin kuvastosta löydetyt valaisimet saarekkeen päälle. Ei ole hinnalla pilattu ;)
Decolight Enola

Raksalla katto sai höyrynsulun sekä koolaukset. Sähkäri kävi vetämässä sitä ennen höyrynsulun yläpuolelle tulevat sähkövedot sekä paikat ulkovaloille ja pistorasioille. Lattiat hiottiin Lattiamiehen toimesta. Takaterassin runko rakennettiin katoksen osalta. Takkasydän saapui tontille.

Viikko huipentui tietysti isojen ikkunoiden ja liukuoven asennukseen ihanan talkooporukan voimin. Ikkunoiden ja liukuoven lisäksi saimme talkoopäivän aikana siirrettyä naapurilta lainaan saadulla Bobcatilla kaikki väliseinäharkot, takkasydämen sekä vesivaraajan sisälle. Selkä kiittää kun ei tarvinnut siirtää kivivuorta käsipelillä. Kiitos tuhannesti Jusa!

Sunnuntaina vielä asensimme kattotikkaat ja merkkasimme ulkoseiniin kiintokalusteiden koolausten sekä sähkövetojen paikat. Niin ja kuskasimme loput lainatelineet pois.

Mies pääsi leikkimään Bobcatilla ja 1000 litrainen vesivaraaja kulki helposti talon toiselle puolelle
Varastonkin lattia hiottuna
Terassin runko. Tähän päälle tulee aikanaan lämpöpuuta. Terassi jatkuu tuosta vielä tuplat eteenpäin. Vielä pitää päättää tuleeko porrastusta ja minkä muodon terassi saa.
Talkooporukan eväät
Katonhöyrynsulut ja koolaukset. Sisätilat hieman ahtaampina kun harkkolavat pääsivät sisään 
Linnatulen Hoxter Ecka odottelee asennusta. Sen verran raotin pakettia, että ehdin kauhistua kahvaa… Ensimmäinen ajatus on, että se pitää vaihtaa. Mutta katsotaan nyt vielä rauhassa.
Vesivaraaja melkein oikeilla paikoilla. Nyt pitäisi vielä saada jotenkin lattia sen alta maalattua ja tulevat seinät tasoitettua. Noh, murehditaan sitä sitten :)

Aika hyvä saldo viime viikolle kun lapsetkin päättivät sairastaa koko viikon.

Tällä viikolla sähkömies vetää ulkoseiniin tulevat sähköt, ulkoseinien kipsilevyjen asennustyö alkaa ja osa väliseinistä alkaa nousta. Ulko-ovienkin pitäisi saapua Isoniemeltä tällä viikolla, joten toivottavasti ne saadaan asennettua paikoilleen niin talo olisi ummessa. Katsotaan mitä muuta sitä ehditään touhuta ;)

Hyvää joulukuuta rakkaat lukijat!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

lasiliukuovi asennettu

Ja niin koitti päivä että saimme vihdoin meidän nollatasoon tulevat ikkunat sekä lasiliukuoven paikoilleen. Lasiliukuovi-aihetta on käsitelty kirjoituksissani Lasiliukuovi terassille, Terassin lasiliukuovi valittu ja Tarina tarjousten sisällön tarkistamisen tärkeydestä. Ikkunapaketti on odottanut pihalla suojattuna muutamia viikkoja ja oikein ilkkunut minulle asentamattomuuttaan. Nyt kun saimme lattiavalun tehtyä viime viikolla, niin ei kun tuumasta toimeen ja asentamaan.


Useampi henkilö oli hieman kauhistellut, että miten meinaamme liukuoven oikein paikoilleen saada, onhan sillä painoa huimat 370kg. No myönnettäköön, että itseäkin hieman hirvitti, mutta kokeiltava se oli, Hiabin paikalle saaminen olisi kustantanut taas sen 500e ja lisaäkustannus ei houkuttanut. Paikalle kutsuttiin ihania apukäsiä talkoisiin ja niinhän ne hommat alkoivat tapahtumaan.

Isot ikkunat kulkivat sisälle viiden miehen voimin ihan lappeellaan.





Mutta lasilikuovi vaatikin sitten vähän enemmän voimia. Ajatus oli ollut, että kuusi miestä olisi hoitanut noston ja minä olisin vain keskittynyt operaation ikuistamiseen. Aika pian kuitenkin todettiin että kaikki apukädet olivat tarpeen ja loppujen lopuksi ovea nosti liinojen avulla 6 miestä ja 2 naista (kuvaajakin rekrytoitiin hommiin). Lisäksi kaksi ohjastivat joukkoa ja huolehtivat että ovi ei kolhiintunut minnekään tai alkanut heilumaan puuskittaisessa tuulessa.




Ja hyvin se meni. Kyllä kaikkia taisi hieman jännittää ihan siihen pisteeseen saakka kun ovi oli kiinnitetty paikoilleen.

Mutta eihän kaikki silti mennyt niinkuin strömsössa. Kun avasimme ikkunapaketin aamulla ensimmäistä kertaa niin yllätyksenä tuli, että ovessa oli alhaalla 5cm korkea kynnys. Jos ovi oltaisi siis kiinnitetty samaan korkoon ikkunoiden kanssa, niin olisimme aina siitä kulkiessamme joutuneet nostelemaan jalkojamme aikalailla. Voin kertoa, että aika monta vahinkoa olisi voinut vuosien saatossa käydä. Jotenkin sitä ymmärtäisi 2-3cm kynnyksen, mutta että 5! Mielestämme ainut ratkaisu tilanteeseen oli se, että oven kohdalta piikattiin valua pois niin, että saatiin kynnys pienemmäksi. Mutta tämähän tietysti tarkoitti, että oven karmi ei ollut enää samalla tasolla ikkunoiden kanssa vaan alempana. Perfektionisti minussa huusi kirosanoja! Kuinka paljon ottaisi päähän katsoa tulevat vuodet eritasoisia ikkunankarmeja…

Piikkausoperaatio
Tässä kuvassa näkyy ikkunoiden ja liukuoven korkoero
No siinä sitten pohdittiin vaihtoehtoja. Ensin parhaalta vaihtoehdolta kuulosti piikata myös ikkunat alemmaksi, mutta se olisi tarkoittanut lisätyötä irroittamisessa ja piikkaamisessa. Tähän vaihtoehtoon oltiinkin jo päätymässä, mutta sitten tajusimme, että ikkunasmyygin alaosaanhan on tulossa screen rullakaihtimet. Nämä ovat halkaisijoiltaan noin 7cm, eli peittävät ikkunoiden yläkarmit täysin. Lisäksi meillä on suunniteltu ulkoseinään pinnaksi tulevat kipsilevyt tulemaan niin, että tulevat smyygin yli alaspäin peittäen rullakaihtimien rungon kokonaan. Käytännössä siis tuota korkeuseroa ei tule meillä huomaamaan ollenkaan. No, ulkoa ehkä, mutta muutaman sentin erot eivät ulkona haittaa. Lisäksi huomattavaa on, että liukuovi eroaa karminpaksuudeltaan sen sivuilla olevista kiinteistä ikkunoista. Eli ei kukaan kuvittelekaan, että niiden pitäisi olla identtiset.

Mutta silti hieman kyseenalaistan liukuovi- ja ikkunatoimittajamme Haapsalu Uksetehtaan suunnittelua. Mielestäni toimittajan olisi pitänyt tilausvaiheessa tunnistaa, että liukuovessa on noin korkea kynnys, ts se pitää asentaa alemmas kuin ikkunat. Tällöin mielestäni meitä olisi pitänyt ohjeistaa ostamaan tuon korkoeron verran korkeampi liukuovi. Asiasta en ole heille vielä viestinyt, mutta varmasti sen teen. Ottakaa te muut liukuovia kiinteiden ikkunoiden vierelle asentavat tämä asia huomioon. En toki tiedä miten korkea kynnys on muilla liukuovivalmistajilla ja pitääkö heillä ovi asentaa matalampaan korkoon.

Mutta siinä ne nyt ovat. Paikoillaan. Ja minä olen todella, todella onnellinen :) Pienet fibat kuuluvat tähän rakentamiseen, sen olen nyt jo oppinut :)













Muista viikon tapahtumista kirjoittelen pian raksaviikkopostauksessa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

maailman paras talotoimittaja

Olen ehkä puolueellinen ja tutkimukseni ei ole kovin laajaa, mutta väitän, että meidän talotoimittaja on kyllä maailman paras. Joo, onhan meilläkin tullut niitä huteja, mutta kuten tässä Hyvän yhteistyökumppanin tuntee siitä - tekstissäni kirjoitin, niin virhe voi jopa kääntyä asiakaskokemusta parantavaksi tekijäksi, kun sen jälkihoito on hyvä.

Viime viikolla nimittäin koin valaistumisen ja tajusin, että meille ei oltu toimitettu HR-ikkunoiden ikkunatoimituksen mukana varaston ikkunaa. Pääsuunnittelija-arkkitehtimme varoitteli etukäteen, että ovi- ja ikkunatoimitukset ovat ne, joissa eniten tulee virheitä. Ja siitä syystä hän teki tarkat ikkuna- ja ovilistaukset sekä tarkisti ikkunatoimitusvahvistuksen ennen tilauksen sisäänlaittoa. No, kun asiaa ikkunatoimittajan ja talotoimittajamme HEVI kivitalojen Laurin kanssa selvittelin, niin eipä tuota varaston ikkunaa silti ollut toimitusvahvistuksessamme ja siten sitä ei toimitettu. Eipä sitä siis oltu laskettu myöskään ikkunahintoihimme. Kaikista varotoimista huolimatta moka oli siis tapahtunut. Pääsuunnittelija luotti liikaa oman listauksensa vahvuuteen, talotoimittaja ikkunatoimittajaan ja ikkunatoimittaja ihan ensimmäiseen tarjoukseensa, joka oltiin laskettu vain päätalon ikkunoiden osalta.

Ja kuka tässä tilanteessa sitten kärsii? No tilaaja tietysti. Vaikka alkuperäinen moka oli ollut ikkunatoimittajan, niin kyllähän meidän pitää tarkastaa toimitusvahvistukset. No eipä siinä mitään. Ikkuna ei onneksi ollut kovin suuri ja hinta pyöri satasissa. Päälle tulisi tietysti turhia toimituskuluja, mutta pienen nurinan jälkeen ikkunatoimittaja laski niitä muutamaan kymppiin. Kun selvisi, että arkkitehti oli toimittanut ihan oikeellisen ikkunalistauksen ja että tuo ikkunalistaus oli toimitettu talotoimittajamme kautta ikkunatoimittajalle, teki minun mieleni vielä nurista hieman lisää. Vaikka puhuttiin vain satasista, niin silti se ottaa päähän. Itse kun yritän säästää kymppejäkin.

Ikkunatoimittaja vastasi nurinaani laskemalla ikkunan hintaa entisestään, joka oli mukavaa. Mutta mitä teki talotoimittaja? Laittoi viestin, jossa ilmoitti, että koska virhe on osittain heidän ja talopaketti on myyty täydellisellä ikkunatoimituksella, niin he kantavat vastuun ja maksavat laskun!

Olin ällikällä lyöty. Varsinkin kun meitä ollaan tultu vastaan yhdessä jos toisessakin asiassa. Kattotuolit on vaihdettu, harkkoja ollaan toimitettu nurisematta lisää. Samoin kaikennäköistä lautatavaraa. On vaihdettu toimimattomaksi todetut höyrynsulkuteipit. On väännetty puolestamme vääränlaisista rintapelleistä...

Kysynpä vaan, kuinka moni muu talotoimittaja olisi toiminut samoin? Tässä vaiheessa en voi kuin kiittää ja kumartaa HEVI kivitaloja ja Lauri Pöyhöstä. Olette tehneet tästä projektistamme niin paljon sujuvamman kuin koskaan olisin osannut kuvitella. Kiitos.


tiistai 24. marraskuuta 2015

Lattiavalinta - elämä täynnä kompromisseja

Lattia taitaa olla tämän blogin yksi eniten käsitellyistä aihealueista. Lattiahaaveita olen käsitellyt blogiteksteissä LattiaBetonilattiaRIP betonilattiahaave. Silti en ole tänne meidän lopullista valintaa kirjoittanut. Nyt kun jo muutama henkilö on asiaa kommenttikentässä kysynyt, niin eiköhän olisi aika tämä aihe taputella.

Minähän olen haaveillut alusta alkaen modernista betonilattiasta. Betonin ihana harmaa rouheus ja sileä, saumaton pinta vaikutti meille täydelliseltä valinnalta. Aina kun näin kuvia betonilattioista niin sydän hypähti hieman. Kävimmepä Hyvinkäällä asti ihailemassa yhden blogituttavuuden lattiaa ja hipelöin useilla messuilla betonipinnoitteiden mallipaloja.

Mutta yksi este oli tämän unelman tiellä. Hinta. Niin tai nyt valehtelin. Esteitä oli kaksi - hinta sekä idealle hitaasti lämpenevä mies. Eniten blogeissa näkemäni betonilattiapinnoite oli Lattiamiehen tekemä Elämyslattia. Livenä olen päässyt näkemään lattian vain ovensuusta, mutta kuvissa se näyttää mahtavalta. Mutta hinta (alkaen 63€/m2) oli meidän budjettiimme liikaa. Materiaalit saisi reilulla 37 eurolla per neliö, mutta kyllä sitä tuollaisessa työssä mielellään nojautuisi ammattilaiseen. RIP betonilattiahaave-kirjoitukseni jälkeen ihanat blogini lukijat ehdottelivat monia tee-se-itse betonilattiapinnoitteita, joista halvimmat maksaisivat alkaen 5€ neliö, mutta mies ei uskalla ottaa riskiä. Sanoo, että jos lopputulos ei miellytä, niin tulee siitä vitosestakin liikaa jos se menee hukkaan. Eli ei siis tule betonilattiaa meille.

Mutta mitä sitten? No koska haluamme yhteneväisen lattiapinnoitteen, joka käy myös eteiseen ja keittiöön, joka ei saa maksaa paljon, niin näen että ainoa vaihtoehtomme on vinyylilankku. Ensin otti päähän. Nyt sitten on pakko laittaa niitä lattialistoja. Mutta ajatusta hetken kypsyteltyäni ei se vinyylilankku tunnukkaan enää niin huonolta idealta (paitsi ne pirun lattialistat). Sisustusmakuni on tällä hetkellä hyvin musta-harmaa-valkoinen. Ehkä betonilattia olisi ollut meille liian kylmä vaihtoehto. Ehkä puunkuvio tuo meille hieman lämpöä sisustukseen kaiken graafisuuden keskelle?

Mutta eihän sitä lankkua vielä ole valittu. Messuilla ollaan hypistelty Kymppi-lattioiden vinyylilankkuja  ja siellä silmää miellyttivät eniten (ylläri) harmahtavat sävyt. Mutta miten olisikin joku puun värinen? Nyt kun selasin kuvastoa niin eniten minuun iskee tämä kalkittu tammi. Mutta voisiko olla vieläkin enemmän puun värinen?

Kuva Kymppi-lattiat, Kalkittu tammi vinyylilankku

No, pitänee käydä hakemassa muutama mallipala ja mallailla niiden sopivuutta. Niin ja timpurimme kanssa jo hieman keskustelin siitä, mikä olisi pienin lattialista joka voitaisi laittaa. Itse laittaisin mieluiten sellaisen 1cm x 1cm peitelistan, mutta kuulemma sen kokoisia lattialistoja ei ole. Enpä tiennyt, että lattialistojen pitää olla alaosastaan viistettyjä… jotta siis istuvat tiukasti lattiaa vasten. Hieman vielä kyseenalaistan tätä neuvoa. Uskon kun näen ;)

Mutta ehkä sanoin alussa liikaa kun lupasin tämän lattiamateriaaliasian olevan nyt tällä taputeltu. Mies nimittäin antoi minulle vielä hieman siimaa ja lupasi käydä katsomassa naapurimme Sadun (Koti rinteessä) mikrosementtilattian kunhan se valmistuu. Jospa se onkin niin edullinen kuin luvattu ja vielä hurjan helppo levittää. Ja jospa mies rakastuu siihen ympäri korviensa ja voimme jälleen nostaa kissan pöydälle ;)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

raksaviikko 14

Lattiavalut tehty! Alkuviikko meni sähkömiehellä viimeisten lattiasähkövetojen tekemiseen ja putkarilla lattialämmitysputkistojen asentamiseen. Torstai aamuna Lattiamies sitten saapui paikalle ja tässä muutama otos jonka sain paikalla olleelta isältäni.

Tässä valmistuu saunasiiven liippaus
Pimeä ja tärähtänyt kuva, mutta näyttää hyvin mistä se lattiavalu lähtee. Aikamoista muussia josta ammattilaiset saa sitten sileetä lattiaa aikaiseksi
Tässä sama tila liipattuna
Valmista pintaa. Kuten kuvasta näkyy, niin meille tuotiin suurin osa sähköistä lattian kautta.

Putki poikineen teknisessä tilassa

Sauna ja suihkuhuone. Seinän vieressä Unidrainit.

Arkieteisen kumimaton (meidän kurasyöpön korvikkeen) upotusvalu oven edessä.
Lattiavalu sujui hyvin. Muutama pieni virhe / korjauksen paikka löydettiin. Arkieteisen kuramattosyvennyksen valu ei ollut ihan toivottua 21mm ja reunat olivat hieman vinot. Lisäksi saunasiiven suihkutilaan oli tehty kaato huomioimatta saunan oviaukkoa. Lattiamieheltä tultiin valua seuraavana päivänä käymään ihan oma-aloitteisesti ja mukisematta suostuivat tulemaan korjaamaan virheet. Samalla tekivät meille niin hyvän tarjouksen betoniliimojen hiomisesta, että senkin tilasin.

Itse vietin perjantaina aikamoisen tovin roiskeita seinistä, ikkunoista ja karmeista poistaen. Hieman pohdiskeltiin etukäteen, että olisiko pitänyt suojata ikkunat, mutta ei ajateltu roiskeiden yltävän niin korkealle. Virhe. Varmasti olisi mennyt nopeammin muovittaminen ja niiden poisto kuin noiden roiskeiden putsaus. No, seuraavalla kerralla tiedän tämänkin ;)

Muuten viikko on sujunut siivoushommissa. Eteläänkin lupailtu lumi sai pihansiivoushommat kiinnostamaan ja kuskasin muutaman styroksroskan Sortti-asemalle ;)


Tuleva naapuri kaatoi tontiltaan puita viime viikonloppuna ja sain otettua kuvan talosta uudesta kuvakulmasta. On se mahtavaa seurata oman talon nousemista :)


Tulevalla viikolla ohjelmassa on ainakin ulkosähkötyöt, höyrynsulkujen asennukset, lattian hionta, terassirungon kasaus ja isojen ikkunoiden sekä liukuoven asennus. Viimeistä odotan jännityksellä, sillä painoahan sillä meidän liukuovella on. Saa nähdä onnistuuko miesvoimin vai pitääkö seuraavalla viikolla tilata paikalle Hiab nostoavuksi.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

raksaviikot 12 ja 13

Laiskuus iski ja en viime viikolla jaksanut kirjoittaa raksaviikkopäivitystä. Välillä itseasiassa mielummin kirjoittaisi välipäivityksiä edistysaskelista, mutta toisaalta näin ne kaikki "tylsätkin" vaiheet tulee katettua. Ja pysyy projektin pituudessa kartalla.

Kuluneen kahden viikon aikana talomme on saanut peltikatteen päälleen. Jälleen tarvittiin siis nosturin apua. Onneksi vieressämme on työmaa, jolla nosturi on usein paikalla. Olemme säästäneet useita satasia siirtomaksuissa, kun nosturi tulee naapurista. Mutta toisaalta, nosturimaksut olivat yksi niistä kuluista joita en osannut budjetoida etukäteen.

Mutta upeaa oli, kun Metehen peltikate saatiin ensin katolle pinoissa ja sen jälkeen kiinnitettyä paikoilleen.



Tilasimme Meteheltä samaan kuljetukseen myös kattoturva- ja sadevesituotteet. Ne kiinnitettiin siis paikoilleen samalla vaivalla.




Pohdintaa etukäteen aiheutti Metehen lukkoponttikatteen kiiltoaste. Olin kattoa talotoimituksen mukana tilatessani tiedustellut ainoastaan, että onko katto vastaava kuin esim Ruukin Classic. Tämä minulle luvattiin, mutta kertomatta jäi, että Ruukki on jokin aika sitten muuttanut kattonsa kiiltoastetta enemmän mataksi. Meteheltä löytyi kiiltoasteeksi vaihtoehdot puolikiiltävä ja matta, mutta matta olisi maksanut jonkin verran enemmän kuin puoli kiiltävä. Tässä budjetinvenytyksessä jouduimme siis pitäytymään talotoimitukseen kuuluneessa puoli kiiltävässä katossa ja se hieman harmitti. No, ei tuo nyt mitenkään hurjan kiiltävältä silmään pistä. Lisäksi oikeastaan ainoat kohdat joista kattomme näkee, ovat autokatoksen katto sekä saunasiiven osuus. Talo on katuun nähden niin korkealla, että kadulta kattoa ei näe ollenkaan.

Ihana ja odotettu uutinen toissa viikolla oli myös sähkömiehen löytyminen. Sähköt meille tekee Talotekniikka Huotari Tmi:n Sami Huotari. Ensikokemus Samista on kyllä ihan mahtava. Reipas, avoin ja aloitteellinen. Uskon, että tässä on taas yksi vahva ammattilainen tiimiimme.

Samin valinta löi sitten vihdoin lukkoon myös lattiavaluvalmistelujemme aikataulun. Viime viikolla treffattiin raksalla ja keskusteltiin erinäisistä sähköasioista ja nyt tämän viikon keskiviikkona Sami pääsi aloittamaan hommat. Sitä ennen piti siis lyödä styroksit lattiaan ja voi sitä auvoa. Tätä oli odotettu!




Rouva Onnellinen testaa sängyn paikkaa :)
Styroksien levityksen jälkeen putkimiehemme Mauri ja sähkömies pääsivät urittamaan putkille paikkoja. Mieheni otti loppuviikon lomapäiviä ja teki raksalla pitkää päivää.




Perjantaina ammattilaiset olivat saaneet urakkansa päätalon osalta valmiiksi ja aloittelijat pääsivät harjoittelemaan lattiaraudoituksen tekoa.


Pitkät päivät tehtiin (erityisesti mies) ja nyt on niin valmista kun voi. Tänään vielä saatiin naapureilta lainaan täry ja saatiin varaston lattia tärytettyä styrokseja varten. Alkuviikosta sitten putkari tulee vetämään lattialämmitysputkistot paikoilleen ja torstaina Lattiamies tulee tekemään lattiavalut!

Huiman raskaita viikkoja taas takana, mutta draivi on kova. Ihan mahtavaa nähdä kuinka suunnitelmat konkretisoituvat.

perjantai 6. marraskuuta 2015

keittiö

Tässä on meidän tuleva keittiömme. Edellisessä keittiötä koskevassa blogitekstissäni kerroin tarkemmin miten päädyimme tilaamaan keittiön pieneltä keittiötoimittajalta Remolalta.

Ensin muistutus miten keittiö pohjaamme sijoittuu

Ja tässä meidän keittiö






Ovet tulevat olemaan pääosin mattavalkoisia ja korkeat kaapit sitten mustaa (kuvassa näyttävät korkeakiiltovalkoisilta ja harmailta…).

Vetimet ovat valkoisissa laatikoissa valkoiset "lipat" jotka ovat mahdollisimman huomaamattomat. Mustiin oviin tulee mustat terävälinjaiset vetimet. Yläkaappien ovet tulevat hieman normia pidempinä, jolloin niihin ei tarvita vetimiä vaan ne avataan kaapin alaosan alta.

Tasot ovat kvartsia. Yritin käännättää miestä betonitasoille, mutta hän on nyt ihastunut noihin super-ohuisiin kvartsitasoihin (olikohan se paksuus 2cm). "Erikoisuutena" meillä on, että kvartsi jatkuu saarekkeen reunasta alas lattiaan molemmin puolin. Erillisiä sivupeitelistoja ei siis tule. Tason väri tulee olemaan harmaa, mutta lopullinen sävy valitaan sitten mittauksen yhteydessä. Muistaakseni vaihtoehtoinamme olivat Gobi Grey ja yksi hieman rusehtavampi. Tasot tulevat keittiötoimittajamme Remola Oy:n kautta Nerosteinilta Virosta.

Kodinkoneet ovat pääosin rosterin värisiä. Mies ei suostunut integroitaviin kylmäkalusteisiin, eli todennäköisesti täyskorkeat jääkaappi ja pakastin ovat rosterisia (ei kyllä innosta ollenkaan…), koska mustia on todella vähän tarjolla ja ne olisivat todennäköisesti kiiltäviä. Uuni jatkakoon sitten samaa linjaa. Vaikkakin vielä pohdituttaa, että pitäisikö sen olla valkoinen? Vai onko sävy sitten kuitenkin niin eri kaapinovien kanssa, että näyttää pöljältä? Liesituuletin upotetaan kaapin alle, niin ettei sitä näy eteenpäin ollenkaan (eli ei ulos vedettävää lippaa). Viinikaappi on meillä ehdoton haave ja sekin löysi paikkansa keittiöstä. Mutta kodinkoneita ei olla vielä ostettu, muutama tarjous on, mutta pitää vielä mennä hypistelemään.

Aamiaiskaappi toteutetaan meillä nyt niin, että 80cm leveä kaappi on jaettu kahtia pöytätasosta. Yläosan ovet on jaettu kahtia pystysuunnassa niin, että ne saa avattuna "puolitettua" ja eivät siis jää eteen. Lisäksi saranat ovat tietysti yliaukenevat. Yläkaappiin tason päälle tulee vedenkeitin, kahvinkeitin ja leivänpaahdin. Näiden ylle tulee kapeampia hyllyjä johon laitetaan teemukit, teepusseja ja muita härpäkkeitä. Alakaappiin tulee tason alle tavallinen mikro ja sen viereen jää tilaa esim monitoimikoneelle. Näiden alle tulee sitten vielä yksi vetolaatikko, jonne laitetaan muita pienkoneita. Harmittaa, ettemme saaneet toteutettua sitä alkuperäistä haavettamme, mutta sille annettiin niin korkea hintalappu, että ei vaan kyennyt.

Kuiva-ainekaappi toteutetaan nyt sitten ulos vedettävillä laatikoilla, ei sillä apteekkarinkaappimekanismilla. Pieni apteekkarinkaappi meille kuitenkin tulee aamiaiskaapin viereen. Sinne sitten saan kätevästi vaikka öljypullot jne.

Mitäs muuta. Meille tulee sellainen perinteinen tiskikaappi. Emme pärjäisi ilman kuivauspaikkaa ja kuivauslaatikolle ei valitettavasti löytynyt paikkaa… Mutta yläkaapissa sille on mainio paikka. Muuten yläkaapit nimittäin toimivat ainoastaan lasian säilytyspaikkana. Lautaset tullaan sijoittamaan varmaan noihin vetolaatikoihin.

Allas ja hana eivät kuulu keittiötoimitukseemme. Aika varma olen kuitenkin, että ne tulevat olemaan nämä ja ne tilataan puolta halvemmalla Saksasta.

Blanco Blancolinus-S antrasiitti

Blanco Subline 500-U antrasiitti
Päätettäviä asioita olisi kodinkoneiden, altaan, hanan ja tason lisäksi vielä välitilan materiaali sekä mille korkeudelle yläkaapit sijoitetaan. Yläkaappeihin toivoin ensin korkeaa väliä, jotta linja korkeiden kaappien kanssa olisi sama, mutta mietityttää, että tuleeko kaapin alareuna liian korkealle? Kuinka korkea teillä on väli tason ja yläkaappien välillä? Toimiiko? Onko vieressä korkeita kaappeja ts onko ylälinjalla väliä?

Välitilaan minulla ei ole vielä selkeää visiota. Minua viehättäisi hurjasti mustaksi petsattu vaneri, mutta se päättyisi ikkunaan, joten saattaa olla että näyttäisi tyhmältä. Edellisessä kodissa oli lasi ja se toimi hyvin, mutta nyt kammoan kiiltäviä pintoja… Ehkä joku laatoitus? Tiililaatoitus tai kalanruoto? Mies ei vaan syty kummastakaan. Tai miten olisi mikrosementti joka jatkuisi sitten koko seinän mitalta ja jatkuisi korkealle kaappiseinälle? Ehkä tämä visio tästä selkeytyy kun väliseinät alkavat nousta :)